Uusi Dead Eyed Creek -bändi esittäytyy – mukana Satyriconista ja Triptykonista tuttuja hahmoja

Yhtye tarjoaa lyhyen maistiaisen musiikistaan trailerin muodossa.

30.05.2022

Satyriconin livekokoonpanossa vaikuttanut Job Bos ja entinen Triptykon-rumpali Norman Lonhard ovat yhdistäneet voimansa ja perustaneet uuden bändin Dead Eyed Creek. Kitaristi Bosin ja rumpali Lonhardin lisäksi yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat basisti Max Blok sekä laulaja Einar Vilberg, ja yhtye sanoo kanavoivansa musiikkiinsa soittajiensa rakkauden 1990-luvun rockia ja metallia kohtaan.

”Olen tutkinut itseäni syvältä ja tarkastellut menneitä, virheitä, hyviä ja pahoja puoliani. Tarkoituksena on luoda jotain, joka on puhdasta ja perustuu todellisiin asioihin, joita monet kohtaavat elämässään. Toivottavasti ihmiset tunnistavat itsensä meidän musiikista ja tarttuvat siitä kiinni, aivan kuten monet bändit ovat tehneet meille. Ei vertauskuvia eikä piilottelua, tämä on todellista ja kaikki on esillä”, Bos kuvailee.

Yhtye on äänittänyt debyyttialbuminsa, jonka ensimmäinen single Set Me Free julkaistaan lähiaikoina. Sitä odotellessa yhtye tarjoaa pienen esinäytteen tulevasta lyhyen teaser trailer -videon muodossa. Katso video tuosta alta.

Dead Eyed Creek - Trailer

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja