Uutta melua Napalm Death-, Wildhearts- ja Sisters of Mercy -miehiltä

15.10.2012

Mutation on tuore grindia, noisea ja äärimusiikkia yhdistelevä kokoonpano, jossa vaikuttavat Ginger (The Wildhearts), Shane Embury (Napalm Death), Jon Poole (Cardiacs), Chris Catalyst (Sisters of Mercy) sekä Denzel (Young Legionnaire). Yhtyeen ensimmäinen albumi on nauhoitettu viime vuonna ja se julkaistaan yhdessä nyt tekeillä olevan toisen albumin kera vuodenvaihteessa.

”Ensimmäinen albumi on sekoitus varhaista thrashiä ja extreme metalia toisen ollessa huomattavasti häiritsevämpää kamaa. Nyrjähtänyttä, äärimmäistä ja teknistä melua”, Ginger kertoi Terrorizerille.

Embury epäilee, että Mutation ei maistu kaikille Napalm Death -faneille, mutta on monien mieleen. Vierailijoina albumeilla kuullaan muun muassa The Fallin Mark E. Smithiä sekä torstaina Helsingissä esiintyvää japanilaista noiselegendaa Merzbow’ta. Levyt rahoitetaan PledgeMusicilla, eikä niitä tule muualle myyntiin.