Varaudu vastaanottamaan auditiivinen jännitepiikki: Emissary tulee ja palauttaa järjestyksen maanpäälliseen äänimaailmaan

Trion esikois-ep nyt kuunneltavissa.

17.05.2022

Emissary on vuonna 2019 hetkeä ennen Cirith Ungolin keikkaa alkunsa saanut trio, jonka muodostavat Ranger-yhtyeestä tuttu Dimi (kitara), rumpali Joel (ex-Chevalier) sekä laulaja-basisti Iiro. Yhtyeen musiikin keskiössä ovat vanhan liiton power metalin armoton voima sekä progressiivisen rockin haastavat rakenteet scifillä ja fantasialla höystettynä.

Emissary on nyt julkaissut yhteistyössä tuottaja-äänittäjä Anselmi Ahopalon kanssa tehdyn nimikko-ep:n, jonka voit kuunnella kokonaisuudessaan tuosta alempaa tai yhtyeen Bandcamp-sivuilla.

”Planetaarinen verkko kuhisee epävakaita ja heikkoja äänitapahtumia, mikä on jättänyt aukon maanpäälliseen äänimaailmaan. Planeetanpuoleinen hätäsignaali kuuluu pohjoiselta pallonpuoliskolta. Kolme jäljittäjää ovat yhdistäneet voimansa tehtävänään sulkea avautuma lopullisesti. Heidät tunnetaan nimellä Emissary”, yhtye kuvailee.

”Käyttämällä täsmällistä uusinta teknologiaa sekä pettämättömiä menneiden aikojen ääni-instrumentteja, on kolmikko kehittänyt aurinkoakin raskaampia taajuuksia, jotka tulisivat sinetöimään murtuman ja tekemään heistä sinetin vartijoita. Varaudu vastaanottamaan auditiivinen jännitepiikki maata särkevää heavy metalia. Järjestys tulee palautumaan!”

Lisää luettavaa