Voimaa! Piiskaa! Naidaan! Polttaa! – haastattelussa Rajuilma-kirjan tekijä Juho Hämäläinen

Sitaatti Rautaratsun selässä – Rajuilman nousu, uho ja tuho -kirjasta: ”Treenikämpällämme kävi aika paljon pimuja, joiden kanssa paukutettiin blowjobeja vessassa. Erään ahkerasti vierailleen kaksikon ristimme Tutsuksi ja Titsuksi. He tuntuivat olevan aina siellä. Olivat sen verran nuoren näköisiä, että kysyin paperit, olivat jotain 18–19-vuotiaita. He tulivat sinne imemään mulkkuja, jotta saivat hengailla rockjätkien kanssa.”

03.12.2017

Moni suomalainen raskaan rockin kuuntelija on saattanut tietämättään ohittaa tärkeän osan genren kotimaista historiaa – sen, jossa jyväskyläläinen Rajuilma soitti suomenkielistä heavyä jo 1980-luvun alussa.

Pelkästään tämä pioneeriasema olisi riittänyt toimittajana ja Paha Kaksonen -bändin kitaristina tunnetulle Juho Hämäläiselle syyksi niputtaa bändi yksiin kansiin, mutta myös Rajuilman nimen mukaisessa elämäntavassa riitti kerrottavaa.

– Näin 80- ja 90-luvun taitteessa nuoruuttaan eläneen jyväskyläläisen rockfanin näkökulmasta oli täysin selvää, että jos jostakin tämän kaupungin bändistä oli kirjoitettava kirja, se on Rajuilma, Juho avaa hymyillen.

– Kun olin pentu, tässä kaupungissa ei tapahtunut mitään. Onneksi oli Rajuilma. Siinä bändissä tapahtuikin sitten useamman bändin edestä. Rajuilmalla on ollut näihin päiviin asti vaarallisen ja täysin holtittoman bändin maine.

– Vuosi sitten soitettiin Paha Kaksonen -bändini kanssa erikoiskeikka, jossa Rajuilman laulaja Rane [Rautiainen] oli vierailijana. Vedimme Tanssisali Lutakossa setillisen Rajuilmaa. Eräiden treenien jälkeen ajoin Ranea kotiin, ja se manaili, että Rajuilman tarina pitäisi ikuistaa. Sen matkan päätteeksi tajusin, että tulen kirjoittamaan bändistä kirjan.

Yhden albumin (nimikkodebyytti, 1990) julkaissut Rajuilma oli täysin pitelemätön kokoonpano, joka teki täsmälleen mitä halusi.

– Rajuilmahan eli sellaista härmäläistä versiota tästä kuuluisasta Amerikan rock’n’roll-unelmasta. Viinaa vedettiin, kamaa otettiin ja kaikkea liikkuvaa pantiin minkä ehdittiin.

– Jätkillä oli selkeä visio siitä, mitä he halusivat tehdä. Mitään ei lähdetty siistimään, vaikka levy-yhtiöt olisi kuinka mankuneet. Tarttuvampi kama ei olisi tullut kysymykseenkään. Eikä varsinkaan mikään englanninkielinen. Se ei ollut helppoa. Pitää kuitenkin muistaa, millaisessa Suomessa 1980-luvulla elettiin. Täällä ei paljon suomenkielistä heviä vedelty. Ainoat metallibändit olivat muutenkin Tarot ja Zero Nine sekä vuosikymmenen lopussa syntyneet muutamat thrashpioneerit.

Viimeistään kirjaa kirjoittaessaan Hämäläinen ymmärsi Rajuilman edenneen holtittomuuteensa musiikki edellä.

– Rautiaisen veljekset oli ihan mielettömän lahjakkaita kavereita. Rane on edelleen tajuton kitaristi ja laulaja. Jo edesmennyt Aki oli ehdottomasti tämän kaupungin kovin kitarasankari.

– Koko Rajuilma syntyi musiikin tekemisen palosta, ja kun näin lahjakkaat kaverit tekevät jotain niin täysillä, että se homma on käytännössä heidän koko elämänsä, siihen liittyy usein addiktioita. Niihin bändi toisaalta kyrvähti, mutta niiden voimalla se myös eli niin lujaa kuin eli.

Hämäläinen kertoo lukeneensa elämänsä aikana tonneittain erilaisia bändibiografioita, minkä ansiosta hän tiesi nopeasti, mitä maneereita halusi väistellä.

– Tämän kirjan tuli olla kohteensa näköinen, eli suoraviivaista kerrontaa, josta on hakattu turhat krumeluurit pois. En halunnut kirjoittaa tylsää kirjaa, enkä halunnut kirjan kuulostavan siltä kuin se olisi muusikon muusikoille kirjoittama. En lähtenyt analysoimaan vaikka sitä, kuinka kitaristit käyttivät pentatonista skaalaa luovasti.

– Olen itsekin narissut joskus sitä, etteivät bändikirjat avaa jäsenten henkilökohtaista elämää. Rajuilman kohdalla tätä ongelmaa ei ollut, koska kaikki se rock, alkoholi, kama, orgiat ja sekoilut olivat sitä.

Hämäläinen toteaa, ettei Rajuilman kaltaisia bändejä ole enää olemassa eivätkä lähimmät rockelämän tavoittelijat pääse edes kovin lähelle.

– Nykyään keikkailevissa bändeissä trendi on tietty sisäsiisteys. Pidetään huoli, että keikat alkavat ajoissa ja lavalla ei olla kännissä. Sitten on näitä parikymppisten bändejä, jotka läträävät lähinnä vihreää teetä, Juho nauraa.

– Rokkimaailmassa on aina tintattu alkoholia, kamaa on liikkunut ja bändäreitä nussittu, mutta varsinkaan viimeisestä ei ole juuri huudeltu. Se on jopa eräänlainen tabu.

– Rajuilman pojat eivät toki olleet ainoita, jotka elivät holtitonta sukupuolielämää ja sekoilivat minkä ehtivät. Sitä on harrastanut moni bändi. Useimmat eivät vain halua sitä etusivulle. Rajuilma ei miettinyt koko asiaa.

Julkaistu Infernossa 8/2017.

Lisää luettavaa