Tanskalainen progemetalliyhtye Vola koki karmean kohtalon: varasto, jossa bändi säilytti käytännössä koko kiertueella tarvittavaa omaisuuttaan, paloi maan tasalle.
”Viime viikolla Kööpenhaminan Nettolagerissa syttyi tulipalo ja osio, jossa meidän varastomme sijaitsi, paloi tuhkaksi. Kukaan ei vahingoittunut, mutta kaikki se, mikä sai meidät toimimaan bändinä, on poissa”, yhtye kertoo.
”Bändin koko infrastruktuuri oli siinä. Soittimet, vahvistimet, ääni- ja monitorointisysteemit, äänityslaitteistot, oheistuotteet, vinyylit ja muut vuosien varrella nimenomaan tätä projektia varten kerätyt työkalut. Osaa tavaroista ei pysty edes korvaamaan.”
”Myös kiertuehenkilökuntamme menetti tarvittavia työkalujaan. Jopa vähäisimmänkin tarvittavan setin kasaaminen uudelleen tarkoittaisi sitä, että FOH-tiimimme pystyisi jatkamaan töitään ja ansaitsemaan elantonsa. Tässä projektissa on aina ollut kyse muistakin kuin vain lavalla olevista tyypeistä.”
Yhtye arvioi menettäneensä laitteistoa 164 000 euron arvosta, josta vakuutus korvaa noin 26 500 euroa. Saadakseen hankittua korvaavaa laitteistoa on yhtye pistänyt pystyyn joukkorahoituskampanjan. Sovittuja keikkoja yhtye ei aio perua.
”Aiomme soittaa helmikuulle sovitut keikat Japanissa ja Australiassa sekä maaliskuulle sovitun kiertueen Etelä-Amerikassa. Pitäkää siis lipuistanne kiinni ja jos ette vielä ole ostaneet niitä, tehkää se nyt”, yhtye kertoo.
”Löydämme kyllä keinon soittaa nämä keikat ja edetä. Mutta jopa pienimmänkin toimivan keikkasetin rakentaminen vie aikaa ja resursseja.”
Lue myös: ”Uuden levyn nousut ovat aiempaa jyrkempiä, mutta niin ovat laskutkin” – haastattelussa Vola