Tanskaa ei tunneta varsinaisena raskaan rockin epäpyhänä mekkana, mutta välillä kuningaskunnasta rävähtää oikein kunnolla. Mercyful Fate, King Diamond, D-A-D ja Volbeat lukeutuvat maan yhtyeiden tunnetuimpaan kastiin, puhumattakaan Lars Ulrichista, tuosta maailman suurimman metalliyhtyeen toisesta johtohahmosta.
Ja lisää on luvassa. Viimeisimpänä tanskalaisyhtyeenä vahvaa nousua näyttämölle on tehnyt Vola, jonka progressiivisessa modernissa metallissa sekoittuvat valo ja varjo, raskaus ja keveys sekä eleganttius ja murskaavuus.
Vola on ollut viime vuosina varsin kiireinen levytysten ja maailman ääriin suuntautuneiden kiertueiden ansiosta, mutta kovasta pyörityksestä huolimatta bändi on ehtinyt monta kertaa myös Suomeen. Kaikupohjaa tuntuu löytyvän enenevässä määrin, ja tuoretta Friend of a Phantom -studioalbumia promotoiva Euroopan-kiertue pysähtyi esimerkiksi Tampereen maineikkaalla Pakkahuoneella.
– Toki tämä kuulostaa kliseeltä ja kaikki bändit toistelevat samoja kehuja, mutta sanonpa silti: Suomi on kirjoissamme yksi tärkeimmistä maista. Volan esiintymiset sikäläisillä klubeilla ja festivaaleilla ovat olleet ikimuistoisia, rumpali Adam Janzi hymyilee.
– Kaiken muun hyvän ohella Suomi näyttäytyy silmissäni erittäin kauniina maana. Kun soitimme viime kesänä muutamia festarikeikkoja, aikataulumme ei ollut ihan tavanomaisen kireä, ja kuljettajamme näytti meille vähän maaseutua – se oli aivan suurenmoista. Kävimme syömässä maatilalla, joka sijaitsi viehättävän joen varrella. Heidän tarjoamansa vegaaniruoka oli loistavaa!
Rumpaleista puheen ollen: eräs tunnettu suomalaispaukuttaja on tunnustautunut kovan luokan Vola-intoilijaksi…
– Totta puhut! Taisi olla vuosi 2022, kun Kai Hahto ilmestyi perheensä ja joidenkin kaveriensa kanssa keikallemme. Kai paljastui mahtavaksi tyypiksi ja todella kovaksi Vola-diggariksi. Kuuntelin melkein korvat punoittaen, kun hän hehkutti musiikkiamme ja soittoani. Aloin suunnilleen miettiä, että olemmeko me todella kaikkien näiden kehujen arvoisia, Janzi naurahtaa.
– Sittemmin olemme tavanneet muutaman kerran, ja yhdesti kävi niinkin, että annoin rumputunnin Kain pojalle. Toivottavasti hän oppi jotain, vaikka lähisuvusta toki löytyy parempikin koutsi!
Kai Hahtoa arvostetaan kaikkialla maailmassa. Mikä mahtaa olla hänen salaisuutensa?
– Odotahan… Kun mietin Kaita muusikkona ja rumpalina, häntä ympäröi eräänlainen levollisuus ja seesteys, ja samaan aikaan tilanne on täydellisesti hänen hallinnassaan. Olen myös pannut merkille, että Kai voi mennä soittamaan ihan kenen kanssa tahansa ja hänestä tulee saman tien kokoonpanon kippari. Silti hän kunnioittaa musiikkia ja soittaa nimenomaan biisien ehdoilla. Kyllähän se taidokkuus on aivan huimaa!
Outoja juttuja
Ei eksytä tämän pidemmälle suomalaisen maaseudun tai täkäläisten rumpalien maailmaan vaan palataan Volan omille turuille ja toreille. Siihen on hyvä syy, jo mainittu uusi studioalbumi.
– Edellinen levymme Witness ilmestyi 2021. Maailmantilanne oli tunnetusti sellainen, ettei kiertueille ollut vähään aikaan mitään asiaa, joten aloimme katsoa uusia kappaleita melkein saman tien, Janzi aloittaa.
– Kun pandemia-aikoja miettii tänä päivänä, ajatukset ja tuntemukset ovat jotenkin todella outoja. Tapahtuivatko ne kummalliset jutut ihan oikeasti, vai oliko se vain jotakin kollektiivista pahaa unta? No, onneksi se aikakausi on nyt takana.
Oliko teillä jotain isoja tavoitteita juuri ilmestyneen Friend of a Phantom -albumin suhteen?
– Halusimme totta kai tehdä parhaan Vola-kiekon koskaan, mutta sen piti tapahtua liikoja miettimättä tai puristamatta. Emme missään nimessä pakottaneet tähtäimiä johonkin tiettyihin asentoihin tai kirjoittaneet materiaalia millään tarkoin harkitulla ”tehdäänpä vähän progempaa juttua”- tai ”väännetäänpä hieman tarttuvampaa kamaa” -asenteella.
– Annoimme musiikin virrata täysin vapaasti. Jos jokin uusi aihio kuulosti tunnistettavalta Volalta, se oli hienoa. Mutta jos joku toinen kappale soundasi ihan uudenlaiselta, se tuntui melkein vieläkin hienommalta.
Syntyikö uusi materiaali vaivattomasti vai oliko uomassa myös kiviä?
– No, kuten sanoin, tuoreiden juttujen valmisteleminen alkoi pandemiasulkujen aikana. Olimme jo aiemmin – erityisesti 2018–2019 – onnistuneet nostamaan bändin nimen progemetallifanien huulille, mutta 2020-luvun alkupuolella poreilu Volan ympärillä tuntui laantuvan. Se ei tietenkään ollut totta, mutta positiiviset ajatukset eivät olleet päällimmäisenä mielessä, kun uusien biisien hahmotteleminen käynnistyi.
– Toisin sanoen kirjoitusprosessin alkupuoli tuntui tahmealta ja takkuiselta. Ilmassa oli monenlaista epävarmuutta ja ”onko tämä nyt tarpeeksi hyvä idea” -pohdintoja. Mutta sitten maailma alkoi hiljalleen avautua, mikä vaikutti meihin todella vahvasti. Yhtäkkiä me olimmekin taas täynnä energistä intoa. Ei mennyt kauankaan, kun päätimme katsoa rohkeasti taaksepäin ja ammentaa joihinkin uusiin biiseihin voimaa parin menneen vuoden surkeudesta.
Onko Friend of a Phantomilta poimittavissa jonkinlaisia avainbiisejä?
– Jokaisella bändin jäsenellä on omat juttunsa, mutta minun varhaiset avaimeni olivat Paper Wolf ja Break My Lying Tongue. Kun ne alkoivat löytää lopullisen muotonsa, aikamoinen paino tipahti hartioilta. Onneksi osumatarkkuus pysyi jatkossakin hyvänä, ja myöhemmin syntyneistä biiseistä esimerkiksi I Don’t Know How We Got Here on yksi suosikeistani.
Kun tarkastelet uutta albumia kokonaisuutena, miten se vertautuu vanhempiin Vola-teoksiin?
– Ajattelen niin, että Friend of a Phantomin biisit ovat monin tavoin aiempaa syvempiä. Ne menevät niin sanotusti tunteisiin, mutta pelkästään hyvällä tavalla, rumpali naurahtaa.
– Albumin tunnelmat vaihtelevat melankolisesta surulliseen ja vihaiseen, kunnes yhtäkkiä ollaankin jonkinlaisen toiveikkuuden äärellä. Nousut ovat aiempaa jyrkempiä, mutta niin ovat laskutkin. Myös levyn kansi kuvastaa näitä kahtalaisia tunnelmia itkevine suruhahmoineen ja vapaina lentävine taivaan lintuineen.
Miten albumin nimi kytkeytyy tähän kaikkeen?
– Levyllä on löyhä sanoituksellinen teema. Biisit kertovat omia yksittäisiä tarinoitaan, mutta jollain metatasolla tekstit on veistetty samantyyppisestä puusta.
– Levyn otsikossa mainittu aave tarkoittaa monenlaisia asioita. Se voi viitata vakavaan riippuvuuteen tai vaikka johonkin epäonniseen sattumukseen. Tekstejä voi toki tulkita monin tavoin. Esimerkiksi I Don’t Know How We Got Here saattaa kertoa yhtä hyvin yhteiskunnan isoista ongelmista kuin yksilötasolla tapahtuvan ihmissuhteen raunioitumisesta. Jotakin arvokasta joka tapauksessa menetetään!
Juhlan paikka
Uudelta Vola-teokselta löytyy myös pohjoismaisen yhteistyön hedelmiä, sillä Cannibal-kappaleen vierailijana toimii In Flamesin laulaja Anders Fridén.
– Esiinnyimme Los Angelesin Troubadour-klubilla syksyllä 2023, ja Anders ilmestyi paikalle In Flames -kitaristi Björn Gelotten kanssa. Tuolloin selvisi, että molemmat pitävät Volasta aika tavalla, Janzi kertoo.
– Uuden materiaalin valmisteleminen oli käynnissä ja käsissä nimenomaan Cannibal-aihio. Pidimme kappaleesta kovasti, mutta jotakin tuntui puuttuvan. Sitten joku meistä heitti ilmoille idean, että kysytäänpä Andersilta, lähtisikö hän vierailemaan. Hän suostui ilomielin, ja siinähän kävi juuri kuten toivoimmekin: osuva ulkopuolinen mauste nosti biisin uudelle tasolle.
Soittokumppaninanne mainitulla USA:n-rundilla toimi suomalainen Wheel. Millaista bändin kanssa kiertäminen oli?
– Se oli sanalla sanoen mahtavaa. He ovat hienoja tyyppejä ja loistavia muusikoita. Logistisista ja taloudellisista syistä jouduimme matkustamaan omilla pienillä autoilla, mutta ehkäpä pääsemme jonakin päivänä jakamaan kunnon kiertuebussin Wheelin kanssa!
Jos mietit Volan kiertueita ylipäänsä, nouseeko mieleesi vaikkapa jotain Spinal Tap -kommelluksia?
– Yleisesti ottaen täytyy todeta, että olemme aika rauhallisia kavereita, eikä tapanamme ole sekoilla esimerkiksi viinan kanssa. Siksi pahimmat ylilyönnit ovat jääneet meiltä väliin.
– Kaikenlaisia kommelluksia on toki sattunut. Kerran Etelä-Amerikassa paiskasin pinon papereita lentokentän roskakoriin. Kun menimme kiireisinä passintarkastukseen, tajusin kauhukseni pahan virheeni, ja seuraavaksi piti lähteä kaivelemaan roskiksia. Onneksi ruttaantuneet paperit löytyivät ja matka pääsi jatkumaan minunkin osaltani. Chileen jääminen ei tuntunut yhtään houkuttelevalta!
– Takavuosina kiertueemme olivat aikamoista DIY-meininkiä, ja esimerkiksi vuonna 2017 tehty brittirundi on jäänyt elävästi mieleen. Yhtenä iltana soitimme jossain todella pienessä baarissa ja menimme yöksi erään puolitutun luokse. Hänellä oli kissoja, ja kolmella meistä on paha kissa-allergia. Jotkut meinasivat nukkua vuokraamassamme pakettiautossa, mutta lopulta lämpimän sohvan kutsu voitti – allergioista huolimatta!
Volan alkuperäiset perustukset luotiin jo 2006, joten bändin parikymppiset siintävät horisontissa. Onko mielessä jo juhlasuunnitelmia?
– Olemme pyöritelleet joitakin juhlistusmahdollisuuksia, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon. Mutta jos ja kun muistamme tätä virstanpylvästä jotenkin, Suomi tulee saamaan osansa ihan varmasti, Janzi vakuuttaa.
– Ja kun aiheen äärelle päästiin, niin sanotaan sekin, että saatamme muistaa itseämme myös ensi vuonna. Inmazes-debyyttilevymme nimittäin viettää kymmenvuotisjuhlia 2025, ja siinähän olisi myös juhlan paikka!
Julkaistu Infernossa 10/2024.