Vuoden 2015 kovimmat, osa 15: Dark Buddha Rising, Worthless, Simulacrum ja Jussi Lehtisalo listaavat suosikkinsa

Annamme jo useamman vuoden perinteellä puheenvuoron artisteille, jotka paljastavat juuri loppuneen vuoden kohokohdiksi muodostuneet levyt.

Kuva: Dark Buddha Rising / Sasu Riikonen

Dark Buddha Rising

1. Shaidar Logoth: Chapter II – The Ritualist
V. Ajomo: – Synkkää tunnelmaa, jota erinomaiset ja nekrot soundit korostavat.

2. Corrections House: Know How to Carry a Whip
M. Neuman: – Industrial ei ole vuosiin kuulostanut näin hyvältä.

Aivovuoto/Khid: Se tuli televisiosta/Sushi Driveby
V. Ajomo: – Jussin mielestä vuoden paras suomiräplevy. Varsinkin Aivovuodon puoli.

worthless_band_web

Toni Pekkala, Worthless

1. Mörbid Vomit: Doctrine of Violence
– Rehtiä ja suoraa turpaanvetoa death metal -hengessä. Levy sen kuin paranee kuuntelukertojen lisääntyessä.

2. Purtenance: To Spread the flame of Ancients
– Raakaa ja rujoa menoa vanhan liiton meiningillä. Kaiken kruunaa likainen ja miehekäs murina.

3. A.R.G.: Redemption from Refaim
– Komea kiekko pitkän tauon jälkeen, ei häpeile tippaakaan omassa genressään. Paranee vain vanhetessaan ja näyttää mistä poro pissii.

chrism

Chrism, Simulacrum ja Adamantra

1. Symphony X: Underworld
– Kaikkien aikojen lempibändejä ja yksi niistä, joka on inspiroinut lähtemään progemetallin kivikkoiselle tielle. Tämä levy on Odysseyn jälkeen SyX:n onnistunein. Kappalemateriaali on huomattavasti monipuolisempaa kuin kahdella edellisellä. Se on sitten jokaisen henkilökohtainen mielipide, kumpi onnistui progemetallikentällä paremmin Symphony X vai Simulacrum Sky Divided -levyllään, heh!

2. Eden’s Curse: Live with the Curse
– Tässä bändi, joka tekee suoraviivaista ja melodista hard rockia erittäin hyvin. Biisinkirjoitustaito on korkealla tasolla; kertsit ovat takiaisia, erinomaisia koukkuja löytyy joka kappaleesta, ja sooloissa on sielua. Homma näköjään toimii livenäkin ja bändin uusi solisti on Journey-tasoa.

3. Amberian Dawn: Innuendo
– ABBAa metalliotteella. Miten tästä ei voi olla pitämättä? Kaiken lisäksi bändi koostuu Suomen metalliskenen kärkikastista ja soitto on samalla sekä virtuoottista että hyvällä maulla toteutettua. Koukkuja löytyy yllin kyllin ja Caprin ääni on lumoava.

aktor

Jussi Lehtisalo, Circle, Aktor ja Bensiini

Aktor: Paranoia
– Aktorin debyyttialbumi on eniten kuuntelemani levy vuonna 2015. Paranoia on hillittömästi svengavaa heavy metalia, jonka nerokkaat twin-kitarat ja syntetisaattoreiden optimistiset melodiat ovat täysin omaa luokkaansa. Kitarariffit ovat paikka paikoin ainoastaan ylempää keskitasoa, mutta laadukas biisinkirjoitus, Professor Blackin (High Spirits, Dawnbringer) sykkivä basso ja laulu kruunaavat levyn mestariteokseksi. Levyssä on samaa ylivertaisuutta kuin Voivodin parhaassa levyssä Angel Ratissä, ja toisaalta mieleen tulee Blue Öyster Cultin Fire of Unknown Origin. Hyvä pojat!

Bensiini: R
– Bensiinin albumi kolahti välittömästi ilmestyessään. Rouheita, nyrjähtäneitä ja äänekkäitä kitarariffejä, perusteellista basson lanausta, hurmoksellista rummutusta, ja väkevää laulua. Yhteensoitto on tiivistä ja levyn tuotantopuolikin on osunut täysin kohdalleen. Täytebiisejä ei tunnu olevan yhtään ja tekstityspuoli on maailmanluokkaa. Levy kömpii kohti suomalaisen äänekkään rokin palkintopallia, jossa sitä odottelevat ainakin Radiopuhelimien Jäämeri ja Mana Manan Totuus palaa.

Jussi Lehtisalo: Maisteri
– Kerrankin levyn pressiteksti osuu oikeaan ja sen voi allekirjoittaa täysin paikkansa pitävänä: ”Onpa hieno fiilis tällä levyllä! Loistavia sävellyksiä ja sanoituksia. Upea soundimaailma tekstuureita ja miksauksia myöten. Vastustamaton, raa’an melankolinen groove läpäisee koko levyn. Pitkissä biisirakenteissa huikeaa dynamiikantajua… Hitto mä oon hyvä! – Jussi Lehtisalo.”

Juttusarja päättyy. Aiemmat osat löydät klikkaamalla tästä.