Kolme sanaa: Göteborg, death, metal… At, the, Gates… ei, enää, palaa.
Teksti: Riitta Itäkylä
Anders Björler on mies, jota saamme kiittää monesta. Parisen vuotta sitten At the Gates palasi yhteen viimeisellä jäähyväiskiertueelle hänen aloitteestaan. Nyt tarjolla on kaksituntinen retrospektiivinen katsaus bändin historiaan Under the Serpent Sun – The Story of At the Gates -dokumentin muodossa. Mies kuvasi, leikkasi ja ohjasi koko paketin.
Syy miehen innokkuuteen tarjota vanhoille ja uusille faneille mahdollisuus todistaa At the Gates vielä kerran lavalla, ja nyt myös valkokankaalla, on varsin yksinkertainen: hän kantaa syyllisyyttä bändin äkillisestä lopusta. On sovitettava synnit, tai ”sulkea kannet”, kuten mies itse asian ilmaisee.
Björlerin voidaan nimittäin sanoa olevan vastuussa At the Gatesin saapumisesta yllättäen tiensä päähän vuonna 1996. Ruotsin Grammy-ehdokkuuden ansainnut, melokuolon klassikoksi muodostunut Slaughter of the Soul oli ilmestynyt edellisenä vuonna. Se oli hiottu täydelliseksi timantiksi ankaralla studiotyöllä ja keskittymisellä, ja ahkera kiertäminen kasvatti bändin profiilin ennennäkemättömälle, joskaan ei superstarojen tasolle. Kitaristi oli kuitenkin saanut tarpeekseen ja halusi pois, eikä hän vieläkään osaa antaa tarkkaa syytä päätökselleen.
– Olin hyvin varma päätöksestäni, mutta samaan aikaan hämmentynyt, hän toteaa tänä päivänä.
– Kadun ettemme suoneet faneillemme viimeistä show’ta tai jonkinlaista varoitusta, kuuluu vilpittömän vaatimaton tunnustus.
Mitään muuta kaduttavaa miehellä ei saakaan olla. At the Gatesin tarina ansaitsee paikkansa metallin historiankirjoissa, ja bändin poistuminen death metalin riveistä suosionsa ja kehityskaarensa huipulla takaa sille tahrimattoman maineen, joka on vapaa väljähtämisestä tai kaavojen toistamisesta.
Itse asiassa bändin asenne oli alusta alkaen sen verran ”punk”, että näin jälkiviisaana voimme todeta suosion huipulla lopettamisen olleen ehkäpä ainoa looginen ja ymmärrettävä ratkaisu.
Kiero tie
At the Gates oli ensimetreiltä asti eräänlainen outolintu, joka koki perinteisen kuolometallin kaavat liian ahtaiksi. 1980-luvun lopussa Göteborgin liepeillä vietti aikaansa joukko finninaamaisia nuoria, death metaliin ja tape tradingiin elämäänsä perustavia poikia. Koulua käytiin, mutta suurin osa ajasta kului esikaupunkien asunnoissa, autotalleissa ja nuorisotaloissa ryypäten ja rällästäen.
Kyseessä eivät kuitenkaan olleet mitkä tahansa yhteiskunnasta syrjäytyneet kapinalliset – pojilla oli intohimo musiikkiin, taiteeseen ja itseilmaisuun.
– Meillä oli todella vahva ryhmähenki, hymyilee rumpali Adrian Erlandsson.
– Niin, ei sitä voi oikein selittää enää nykypäivänä, meininki oli aivan erilaista, lisää Björler. – Silloin asia oli niin, että kaikki kutsuvieraat olivat In Flamesissä, Dark Tranquillityssä ja niin edelleen. Se oli meidän Göteborg-skenemme, yhdessä huoneessa.
– Olimme niin polttavassa huumassa siihen, mitä teimme, että suurin osa noista illoista kului kuunnellen muiden ideoita tai itse asiassa keskustellen omista ideoista ja uusista kappaleista, joita halusimme treenata. Se oli hyvin luova asetelma.
At the Gates syntyi vuonna 1990 edesmenneen Grotesquen tuhkista. Vokalisti Tomas ”Tompa” Lindbergille nekrokuolon satanistinen asenne osoittautui lopulta liian rajoittavaksi, ja kun kitarankaulaan tarttui folkista, klassisesta ja jopa oopperasta kiinnostunut Alf Svensson, kävi selväksi, että At the Gatesillä oli oma vasemman käden polkunsa kuljettavanaan.
– Me melkeinpä ylenkatsoimme simppeliä, normaalia death metalia. Halusimme lyödä kaikki laudalta, Björler selittää. ¬– Alfin ideat mahdollistivat sen. Olimme hyvin ylpeitä yksilöllisyydestämme ja siitä, että saimme aikaan niin erikoisia sävellyksiä.
Lue koko juttu uudesta Infernosta!