Ulver
Wars of the Roses
Jester
Ulver on kaunis yhtye. Kristoffer ”Garm” Ryggin ympärilleen keräämä, faustisen tutkiskelunhalun ajama kollektiivi on jaksanut kehittää musiikkiaan ohi mukavuusalueiden ja helpon samastumisen. Se on inhonnut itseään, vaatinut itseltään mahdottomiakin, ja saanut kieltäytymällä paljon aikaan.
Henrik VI:n aikaista Englantia ja aikalaismaailmaa stereokuvaavan Wars of the Rosesin alusvuosina yhtye on löytänyt itsensä jälleen kynnyskohdasta. Ulver on astunut estradeille, ostanut itselleen managementin, uusinut levy-yhtiökuvioitaan – tehnyt asioita jotta yhä useampi osuisi sisäänpäin kääntyneen musiikkinsa eteen.
Helmikuussa 2010 alkaneesta, monia pelkoja herättäneestä kiertuetoiminnasta tunnutaan kirjoittaneen kappalekin, uuden levyn toiminnallinen avaus February MMX. Mielikuvituksellisella efektipulputuksella koristeltu, krautisti svengaava kevytrockpala kasvaa September IV:n tavoin ällistyttävän hulppeaan kliimaksiin – ja antaa väärän kuvan levystä.
Hillityn jyhkeä Norwegian Gothic ja kaihosta melodioita tekevä Providence maltillistavat menon edellislevyn viulu- ja pianovetoiseen, pohdiskelevaan tunnelmointiin, jopa kolkkoon dark ambient -äänimaisemointiin. England kasvaa koskettimineen painostaviin tunnelmiin, kun taas Island nostaa pintaan hempeää akustista näppäilyä, monipuolisia perkussioita ja fragmentaarisia kone-elementtejä.
Kun kappaleiden kova ydin haihtuu ilmaan, niitä ajaa Ryggin pehmeä mutta syvän persoonallinen laulutulkinta. Providencessa esille pääsevät sorjaääninen Siri Stranger sekä taustalla höyryävä Attila Csihar. Kokeellisen jazzin parissa tunnetun Alex Wardin ja Stephen Throwerin (ex-Coil) vihlovasti tanssivat klarinetit tuovat kiehtovan lisänsä levyn väreilevään tunnelmaan.
Ulver ei ole antanut sen perinteisimmän liveasenteen – täysillä, paljon ja viihteen kautta – hallita studiominäänsä. Oslossa ja Lontoossa äänitetty kymmenes täyspitkä on kenties orkesterin moni-ilmeisin. Se tuntuu välillä Blood Insiden (2005) svengaavalta bändisoitannalta, välillä Shadows of the Sunin (2007) näennäisen helpolta hartaudelta, sitten taas yhtä isolta ja aerodynaamiseksi muotoillulta kuin A Quick Fix of Melancholy (2003).
Kappaleet eivät laimene diskografian kaikkiruokaiseksi synteesiksi, vaan terävöittävät sitä tosiseikkaa, että Ulver-sävellyksen sisällä voi tapahtua miltei mitä vain. On hienoa kuulla uutta musiikkia, jossa tuntuu aito arvaamattomuus kappaleiden sisällä. Ripeästi lipuvan kolmevarttisen balanssia koettelee ainoastaan viisitoistaminuuttinen, M83-henkinen Stone Angels, joka yhdistää Daniel O’Sullivanin runomonologin ja avaruusambientin sittenkin hieman pitkäpiimäisesti.
Jotta mestarituottaja John Fryerin (Cocteau Twins, Swans, Nine Inch Nails) esiin miksaamasta äänimaailman dynamiikasta ja avaruudesta saa kaiken irti, levyä on voitava kuunnella LUJAA.
Rakenna siis oma livetilanteesi ja kuulostele, tuleeko Ulver ulkoa vai onko se jo sinussa.
Teksti: Mikko Kuronen Kuva: Thomas Røst