Live: Stam1na, FM2000 – Klubi, Tampere 21.5.2011

24.05.2011
Taattua, lujaa laatua.
Kuva: Teksti ja kuva: Vilho Rajala Stam1na oli myynyt Klubin lauantaikeikan tyylikkäästi loppuun, mikä ei tullut yllätyksenä. Ensin keskityttiin kuitenkin FM2000:een, joka tuntuu parantavan keikka keikalta. Erityismaininta heti kärkeen rumpali Ipille, kerta kaikkiaan miellyttävää työskentelyä ja ihailtavaa instrumentin hallintaa. Kenties juuri hänen kehityksensä on mahdollistanut sen, että bändi on tiukentunut viime vuosina niin selvästi. Slaavilais-balkanilaisia tunnelmia savolaiseen metsäläisyyteen ja räyhäkkään aggressioon yhdistettynä, siinä se resepti aika lailla on. Mutta ai ai kun on maukasta! Ei ole lainkaan yllätys, että bändillä on paljon faneja paitsi Suomessa, myös muun muassa Venäjällä. Mutta lämppärin osa on lämppärin osa. Stam1naa tänne tultiin katsomaan. Ensimmäinen huomio eturivin tuntumasta: yli puolet väestä on naisia. Tätä kehitystä bändi tervehtinee ilolla. Stam1na on livetilanteessa aina viihdyttävä. Lavan mittasuhteet leikkasivat kohkaamisen ja juoksentelun mahdollisuutta, mutta mitä soittoon, läsnäoloon ja hauskanpitoon tulee, palaset olivat kohdallaan. Usein tuntuu, että ihmiset eivät oikein tajuakaan, miten tolkuttoman tiukkavireinen bändi Stam1na on. Soitto on superskarppia ja groovaa käsittämättömän hyvin. Syvä kumarrukseni tästä ansiosta jälleen kerran. Settilistaan oli haalittu melko tasaisesti kappaleita jokaiselta levyltä. Tästä kiitos, sillä esimerkiksi Hammasratas ja Peto rakasti sinua kuulostivat tauon jälkeen tuoreilta. Uusi biisikin kuultiin, nimeltään Keisarin uudet vaateet, eikä se vaikuttanut lainkaan hassummalta. Suunsoitto, veistely, viisastelu ja tyhmistely ovat olennainen osa Stam1na-showta. Puheenvuoro annettiin keikan edetessä kaikille bändin jäsenille, myös rumpali Teppo "Kake" Velinille. Hänen monologinsa anti jäi kuitenkin suuresta ennakkohehkutuksesta huolimatta melko nimelliseksi. Täyden Klubin tunnelma ei noussut missään vaiheessa ihan hurmoslukemiin, mutta hikeä ja liikettä kyllä piisasi. On vaikea keksiä tätä parempaa tapaa viettää lauantai-iltaa.

Teksti ja kuva: Vilho Rajala

Stam1na oli myynyt Klubin lauantaikeikan tyylikkäästi loppuun, mikä ei tullut yllätyksenä. Ensin keskityttiin kuitenkin FM2000:een, joka tuntuu parantavan keikka keikalta.

Erityismaininta heti kärkeen rumpali Ipille, kerta kaikkiaan miellyttävää työskentelyä ja ihailtavaa instrumentin hallintaa. Kenties juuri hänen kehityksensä on mahdollistanut sen, että bändi on tiukentunut viime vuosina niin selvästi.

Slaavilais-balkanilaisia tunnelmia savolaiseen metsäläisyyteen ja räyhäkkään aggressioon yhdistettynä, siinä se resepti aika lailla on. Mutta ai ai kun on maukasta! Ei ole lainkaan yllätys, että bändillä on paljon faneja paitsi Suomessa, myös muun muassa Venäjällä.

Mutta lämppärin osa on lämppärin osa. Stam1naa tänne tultiin katsomaan. Ensimmäinen huomio eturivin tuntumasta: yli puolet väestä on naisia. Tätä kehitystä bändi tervehtinee ilolla.

Stam1na on livetilanteessa aina viihdyttävä. Lavan mittasuhteet leikkasivat kohkaamisen ja juoksentelun mahdollisuutta, mutta mitä soittoon, läsnäoloon ja hauskanpitoon tulee, palaset olivat kohdallaan.

Usein tuntuu, että ihmiset eivät oikein tajuakaan, miten tolkuttoman tiukkavireinen bändi Stam1na on. Soitto on superskarppia ja groovaa käsittämättömän hyvin. Syvä kumarrukseni tästä ansiosta jälleen kerran.

Settilistaan oli haalittu melko tasaisesti kappaleita jokaiselta levyltä. Tästä kiitos, sillä esimerkiksi Hammasratas ja Peto rakasti sinua kuulostivat tauon jälkeen tuoreilta. Uusi biisikin kuultiin, nimeltään Keisarin uudet vaateet, eikä se vaikuttanut lainkaan hassummalta.

Suunsoitto, veistely, viisastelu ja tyhmistely ovat olennainen osa Stam1na-showta. Puheenvuoro annettiin keikan edetessä kaikille bändin jäsenille, myös rumpali Teppo ”Kake” Velinille. Hänen monologinsa anti jäi kuitenkin suuresta ennakkohehkutuksesta huolimatta melko nimelliseksi.

Täyden Klubin tunnelma ei noussut missään vaiheessa ihan hurmoslukemiin, mutta hikeä ja liikettä kyllä piisasi. On vaikea keksiä tätä parempaa tapaa viettää lauantai-iltaa.

Lisää luettavaa