Etsi
Sentencedin soolokitaristi Miika Tenkula olisi täyttänyt tänä keväänä 50 vuotta. Inferno muistaa poikkeuksellisen lahjakasta muusikkoa haastattelemalla kolmea elossa olevaa Sentenced-jäsentä.
Julkaistu Infernossa 4/2024.
Sonata Arctica suorittaa yhdennellätoista albumillaan Clear Cold Beyondilla odotetun paluun alkuaikojensa powermetallisemman tyylin suuntaan. Uusvanha linja tuntuu musiikillisten seikkailujen jälkeen hyvältä.
Uusi Wake Up the Wicked -albumi ulkona 26. heinäkuuta.
Viimeisen keikkansa soittanut Black Sabbath ei ollut oikeasti Black Sabbath, tuumaa laulaja.
Yhtye sai luvan käyttää Burtonin bassoraitoja tulevalla levyllään.
Yhtye juhlisti debyyttilevynsä julkaisua Tavastialla.
Kappale on kolmas singlelohkaisu tulevalta Metallica-tribuuttilevyltä.
Kyseessä on ensimmäinen maistiainen tulevalta Merciless-levyltä.
Julkaistu Infernossa 3/2024.
Tales from the Thousand Lakes täyttää pyöreät 30 vuotta.
Folk metal -kulttinimi juhlistaa niin 25-vuotista uraansa kuin 20-vuotiasta Hiiekoda-albumia.
Turussa ja Tampereella on mukana myös Cryptic Hatred.
Seiskan paljastukset pitivät kutinsa.
Kappale haastaa pohtimaan ihmisen suhdetta avaruuteen sekä ympäristöönsä.