Etsi
Tool päätyi mukaan esiintyjäkaartiin yksi jäsen kerrallaan.
Storm Corrosionin jatkosta on puhuttu paljon, sanoo Åkerfeldt.
Saxon-keulahahmo toipuu leikkausoperaatiosta.
Blaze of Perdition soittaa syksyllä vielä yhden sovitun keikan.
Lipunmyynti alkaa 2.7.
Holtin mukaan Steve Souza veti koko yhtyeen fiilikset matalaksi.
Leen mukaan ampujia epäillään muistakin rikoksista.
Konsertin liput tulevat myyntiin 3.7.
Areena esittää muun muassa Cradle of Filthin, Lorna Shoren, In Flamesin ja Apocalyptican keikat.
Lipunmyynti alkaa 4.7.
Adler kertoo saaneensa runsaasti muitakin tarjouksia sen jälkeen kun sai lähtöpassit perustamastaan bändistä.
Kuin Alice Cooper Bandin kadonnut albumi.
Jamie "Astennu" Stinson ei jatka enää bändin riveissä.
RIP Urn, 1994-2025.
Mielipiteet cover-levyjä ja uudelleenäänittelyjä kohtaan ehkä vähän lievenivät, mutta eivät muuttuneet.
The Reason löytyy tulevalta kuudennelta albumilta.
Mikä tahansa Black Sabbathin biisi, oli lopullinen konsensus.
Yhtye on vaihtanut matkan varrella myös nimeään.
Liekö ero tapahtunut sittenkään niin sovussa kuin annettiin ymmärtää?
Heaven Shall Burnille on tapahtunut jotain sellaista, mitä harvalle bändille tapahtuu: Se on kypsynyt aidosti paremmaksi bändiksi ikääntyessään.
Yhtye nähdään sekä Provinssissa että Tuskassa.
Antti Kangasaho taltioi Rolf Pilven otteita.
Timo Rautiainen tai Jarkko Martikainen eivät kumpikaan ole varsinaisesti metallimiehiä, mutta viihtyvät silti metallifestareilla. Tänä vuonna he molemmat esiintyvät Tuskassa. Nyt kaksikko pohtii yhteishaastattelussa, mikä erottaa metallifestarit muista tapahtumista.
Ellefsonin mielestä kolmen bändin yhteiskiertueilla keskimmäinen slotti on kaikista paras.
Vermilian viimeisin albumi saa osakseen erikoiskohtelun.