Etsi
Uusi sooloalbumi tulossa helmikuussa.
Kappale löytyy viimeisimmältä Winter Storm -albumilta.
Julkaistu Infernossa 10/2024.
Dani Filth kertoo.
Suomalaiskitaristi on selvästi tehnyt Mustaineen suuren vaikutuksen.
Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan myös Kulttuuritalon permantopaikoille.
Heavy Load -keulahahmo menehtyi 69-vuotiaana.
Tarkemmin sanottuna On the Rocksissa.
Dark River Festival järjestetään nyt ensimmäistä kertaa jo heinäkuussa.
Lidgren oli kuollessaan 53-vuotias.
Kappale löytyy tulevalta pitkäsoitolta.
Tuleva levy on yhtyeen viidestoista.
Stormtroopers of Deathin lyriikat olivat epäkorrekteja jo aikoinaan, mutta tänä päivänä yhtye olisi "canceloitu" alta aikayksikön, basisti tuumaa.
Muun muassa Ensiferumista ja Spiritus Mortisista tuttujen muusikkojen Desert Song välittää ensimmäisellä levyllään ajatonta ja epäkaupallista hard rockia.
Metallimusiikin alalaji deathcore odottaa vielä nousuaan kotimaamme huomiohuipulle. Yksi alan potentiaalisimmista tekijöistä on Enemies Everywhere.
Äänittäjä-miksaaja muisteli levyä lämmöllä Infernossa 11/2024.
Rumpali sai vakavan verenmyrkytyksen.
Listoja on saanut höystää halutessaan paitsi ”ei-raskaalla” valinnalla myös vuoden kovimmalla raskaalla ep-levyllä.