Vuoden 2013 Fuck Everything -albumilla voittavaksi hiottu tyyli näyttäytyi seuraavalla Kiss of Chaos -julkaisulla (2018) korkeintaan karheimmista rosoista karsittuna. Nyt muutos on suurempi, mutta tie on edeltäjän viitoittama: ulosanti on hardcoren kustannuksella selkeästi siistimpää ja metallisempaa, eikä Diskelmän tavaramerkiksi muodostuneita pilipalikuvioitakaan viljellä enää entiseen malliin.
Pirun jämäkkäähän bändin musiikki edelleen on, eikä mihinkään tuhlata liikaa aikaa, sillä yhdeksän biisiä rykäistään 20 minuuttiin. Parhaimmillaan yhtye onkin noin puolentoista minuutin rivakoissa repäisyissään, siinä missä sinällään vaihtelua tuovat tuplamittaiset veisut alkavat tuntua nopeasti junnaavilta.
Kaikesta tuttuudestaan ja toimivuudestaan huolimatta jotain aiemmin kovasti kiehtonutta on kadonnut. Poikamaisella raivokkuudellaan riemastuttanut remellys on muuttunut aikuismaisemmaksi ja sitä myötä vakavammaksi. Ja vaikka yksi Diskelmän tärkeimmistä ominaispiirteistä, aggressio, ei ole vuosien varrella hävinnyt, ennen oli kumminkin paremmin.