Etsi
Kappale löytyy yhtyeen tuoreelta Anno 1696 -albumilta.
Siinä on melkoinen määrä taituruutta yhdessä biisissä.
Jon Dette aikoo coveroida kaikkia thrashin Big Four -yhtyeitä.
Domino Santantonio innostui Before I Forget -kappaleesta.
Nerokasta vai pyhäinhäväistys?
Kappale löytyy syksyllä ilmestyvältä uudelta Opvs Contra Natvram -levyltä.
Kevin Balke heittää klassikkobiisit Norjan vuonoilta aurinkoiselle hiekkarannalle.
Kappale löytyy tulevalta tribuuttilevyltä, jolla on lisäksi mukana muun muassa High on Fire ja Eyehategod.
Dennis Chambers esittää oman tulkintansa Schismistä.
David Winter tykittelee.
Lassi Vääränen haastaa itseään laulajana kitaristi Karim Elbannan kanssa.
Slipknot-rumpali hehkuttaa nuorta musikanttia.
Kappale on nimeltään Bitch.
Siitä mallia kaikille rumpaleille.
Hattu päästä jo pelkästä vaivannäöstä ja omistautumisesta.
Melkoisen ryhmän on Two Minutes to Late Night taas koonnut coverihommiin.
Hieno kunnianosoitus Neil Peartille ja John Rutseylle.
Kitaristi ei ole jäänyt pyörittelemään peukaloitaan keikkatauon aikana.
Benante muisteli hauskaa hetkeä lataamalla siitä videon Youtubeen.
Hienosti Nandi Bushellilta kuitenkin irtoaa Danny Careyn monimutkaiset kompit ja vieläpä leveästi hymyillen.
Blackened-laina on viimeisin julkaisu Two Minutes to Late Nightin videosarjassa.
"Heräsin tänään tunteeseen, että mieleni teki jammailla hieman Maidenia."
Tämän eteen on jo nähty vaivaa.
Kappale löytyy kitaristin tulevalta sooloalbumilta.
Thrash-jättiläiset ovat tehneet Ylöseen vaikutuksen.