On vuosi 1989. Saksalaisen thrash metalin kuumimpaan ytimeen karauttanut Kreator nousee täyteen ammutun Lepakon lauteille. Meininki on hillittömän kova niin lavalla kuin yleisössäkin, ja arviolta 75-minuuttinen keikka on silkkaa ”rässin” juhlaa. Niin, meiningin on täytynyt olla nimenomaan kova, sillä muistan iltaman edelleen varsin hyvin. Juuri muuta en 80-luvulta muistakaan.
Ruhr-joessa on Lepakon-vedon jälkeen – 37 vuoden aikana – virrannut jokunen litra happosateiden saastuttamaa vettä, mutta Kreator ei ole koskaan lyönyt pillejä pussiin, vaikka yhtyeen suosio on välillä notkahtanutkin. Jos pelkästään Suomen-konserteista puhutaan, orkesteri on soittanut niin puolityhjällä Tavastialla kuin isojen festareiden päänimenäkin. Skaala on taas kerran mieletön, mutta yksi juttu on varma: kun laulaja-kitaristi Mille Petrozza on käskenyt, moshpit on pyörähtänyt käyntiin kerta toisensa jälkeen – toki vielä useammin ihan pyytämättä.
Keväällä 2026 – tasan neljäkymmentä vuotta Pleasure to Kill -klassikon ilmestymisen jälkeen – Kreator saapui taas kylille. Nyt tapahtumapaikkana oli legendaarinen halli, jossa tuoksahtaa edelleen HIFK:n hiki, vaikka kesälomat ovatkin alkaneet jo aikoja sitten. Tämänkertaisen mittavan Euroopan-kiertueen kantimena on mainio uutuuslevy Krushers of the World, jonka kappaleista settiin olivat nousseet nimibiisi, Satanic Anarchy, Loyal to the Grave ja setin avausveto Seven Serpents.
Ihan ensimmäiseksi huomio kiinnittyi komeaan lavasysteemiin. Kreator nimittäin toi Nordenskiöldinkadulle aikamoisen ”kauhukabinetin”, josta ei puuttunut katosta riippuvia korpseja, irvisteleviä hirviöiden päitä ja muuta… hauskaa. Seuraavaksi aistit rekisteröivät komean valaistuksen, tymäkän livesoundin ja näyttävät erikoistehosteet. Kreatorin pyrotulitus oli kautta illan sitä luokkaa, että välillä tahtoi tulla ”ehkä vähempikin riittäisi” -fiilis, mutta muistetaan silti vanha rässiviidakon sanonta: mieluummin överit kuin vajarit.
Jos Kreatorilla on joku ongelma, se on biisilista: kun discografiasta löytyy kuusitoista surkeimmillaankin varsin kovaa lettua, hieman vajaan puolentoista tunnin ohjelmiston kasaaminen on… mahdoton urakka. Siis mahdoton siinä mielessä, että ihan jokaisella yleisön edustajalla on mielessään biisi (tai vaikka kymmenen), jonka juuri minä haluaisin kuulla tänään. Ai minä? No, josko paiskaisivat vaikka Storm of the Beastin, Under the Guillotinen, Terrible Certaintyn, Some Pain Will Lastin tai When the Sun Burns Redin – jos pelkästään vanhoja levyjä huomioidaan.
Mutta valitus sikseen. Kreator luotti setissään jo mainittujen upouusien biisien lisäksi tuoreempien levyjen nimiraitoihin – Enemy of God, Hate Über Alles, Phantom Antichrist, Violent Revolution ja Hordes of Chaos – ja kyllähän homma toimi helvetin hyvin. Kreatorin – niin muusikoiden kuin henkilökunnan – ammattitaito on yksinkertaisesti niin rautaisella tasolla, että bändi varmasti vakuuttaisi hieman puolivillaisemmalla esitykselläkin – mutta siitä ei toki ollut Helsingissä kysymys.
Kun taas yksi nimibiisi – Pleasure to Kill – päätti illan yhdentoista maissa ja Mille, kitaristi Sami Yli-Sirniö, basisti Frédéric Leclercq sekä rumpali Jürgen ”Ventor” Reil jättivät yleisölle hyvästit kädet pystyssä, hymy levisi huulille vielä viimeisen kerran. Essenin miehet ovat erittäin erittäin jämerässä iskussa, vaikka bändin viisikymppiset alkavatkin jo hiljalleen lähestyä.
Palataan sitten muutamia tunteja varhaisemmaksi. Luvassa on luultavasti jotakin hyvää, kun PA:sta tärähtää soimaan Motörhead-klassikko The Hammer. Ja niin olikin. Lavalle ensimmäiseksi nousi kalifornialainen Nails – eräänkin Max Cavaleran kovasti hehkuttamaa orkesteri. Discharge-paidan päälleen kiskonut laulaja-kitaristi Todd Jones, basisti Andrew Solis ja rumpali Carlos Cruz pistivätkin aikamoisen grind/death/HC -myllytyksen päälle mospitteineen ja muine mausteineen. Vaikka triomuodossa esiintyikin, Nails tarjosi aikamoisen mölyseinän ja poisti vaikut korvista iltaman alkajaisiksi.
Thrash-legenda Exodus vastasi illan yllätyksestä. Kyllähän kitaristi Gary Holtin ja remmiin palanneen solisti Rob Dukesin – haluaisitko kohdata tämän näköisen kaverin pimeällä kujalla? – porukalta sopi odottaa tiukkaa keikkaa, mutta armottomalla tahdilla tänä vuonna kiertävä kalifornialaispumppu oli silti ainakin omia odotuksiani energisempi, verevämpi ja vakuuttavampi. Ja soundit? Aivan hemmetin tuhdit ja täyteläiset – kaiken kruununa mahtavasti jyrissyt basso.
Hemmetti sentään, kun kakkosbiisinä tärähti ”thrashin veriveljeydestä” tarinoiva Bonded by Blood, niin kyllähän siinä piti melkein liikutuksen kyynel vieräyttää. No, melkein. Jumalauta, Exodus on eräs kiistattomista thrash metalin pioneereista, mutta bändi ei ole koskaan noussut kirkkaimpiin suosiollisiin parrasvaloihin – mutta se ei näytä tuntuvan missään, kun viisikko kyntää vuosikymmenestä toiseen ympäri palloa. Kyllähän se kysyy sisua… Ja katso, Sisu-elokuvat sattuvatkin olemaan suomalaisyleisöä vuolaasti kehuneen Dukesin suosikkeja!
Keikka päättyi Strike of the Beastiin, ja kyseinen klassikko sattui aikoinaan olemaan ensimmäinen kuulemani Exodus-veto. ”Pedon isku” ei ole menettänyt voimaansa neljässä vuosikymmenessä ja erityisellä tavalla ilahdutti – taas kerran – syövästä toipuneen rumpali Tom Huntingin hurja paiskominen. Niin sitä rässiä soit… hakataan, perkele soikoon.
Ennen Kreatoria lauteille nousi brittilegenda Carcass. Basisti-laulaja Jeff Walkerin ja kitaristi Bill Steerin kipparoima yhtye saapuu Suomeen pariin otteeseen vielä kuluvan vuoden aikana, mutta Helsingin-keikkaan kohdistui erityisiä odotuksia, sillä rumpujen taakse oli tälle kiertueelle pestattu suomalainen ihmemies Waltteri Väyrynen. Arvatkaapa kahdesti, huhkiko Väyrynen tyylikkästi, tarkasti ja ilmekkäästi? Saatat tietää vastauksen, vaikka et olisi paikalla ollutkaan.
On hienoa, että nyky-Carcass toimittaa pioneeritason grindcorensa ja death metalinsa ilman pienintäkään turhaa puristusta. Hiuksensa leikannut vaalea-asuinen Walker, 70-luvulta vaatetuksensa osalta repäisty Steer, Morbid Angel -paitainen Väyrynen ja toinen kitaristi James Blackford latoivat tiskiin – usein ilman levähdystaukoja – Buried Dreamsin, Incarnated Solvent Abusen, Genital Grinderin, Exhume to Consumen ja Heartworkin kaltaisia klassikoita rennosti ja hymynkare huulilla – ja homma futasi mahtavasti.
Kun muuten vähäpuheinen Walker esitteli keikan lopuksi Väyrysen ja mainitsi tulevat Suomen-keikat (John Smith ja Hellsinki Metal Festival), aplodit olivat hurjat. No, sielläpä nähdään!
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
Kreator
Carcass
Exodus
Nails
