Kaksi vuosikymmentä meuhkannut saksalaisbändi julkaisi uransa toistaiseksi suorinta materiaalia edellisellä Devil, Stone & Man -albumilla (2022). Uusimmallaan yhtye palaa osittain menneisyytensä tyyliin eli Watainia mukailevaan melodisehkoon mustaan metalliin.
Jäsenten meriittilistalla vilisee Bethlehemin, Blut aus Nordin ja Darkened Nocturn Slaughtercultin kaltaisia nimiä, mikä luo jo itsessään Chaos Invocationin ylle kovat odotukset. Uudelta levyltä odottaisikin jo hiljalleen nousua aivan genren terävimpään kärkeen.
Wherever We Roam… törmää kuitenkin ryhmälle ominaiseen ongelmaan, eli musiikki kuulostaa hyvältä, mutta homma ei vain jotenkin klikkaa kunnolla. Aiemmin mainittu Watain saa parhaimmillaan biisinsä mahtavaan lentoon, mutta saksalaisten tykitys pysyttelee levy toisensa jälkeen paremman keskiluokan tuntumassa.
Chaos Invocationin viides albumi ei täytä sille asetettuja odotuksia. On oikeastaan aika hankala arvioida, mitä bändi voisi tehdä paremmin, joten ehkä parikymppisen yhtyeen kohdalla on jo aika myöntää, että taso on tämä eikä muuksi muutu.