Jason Newsted ei halua Metallican koskaan ”korjaavan” …And Justice for Allin miksausta – ”Se on mitä on”

"Jos levy olisi ollut aivan tavallinen, emme ehkä puhuisi siitä näin 35 vuotta myöhemmin samalla innolla", Newsted tuumaa.

Julkaistu:

Metallica julkaisi vuonna 1988 klassikkoalbuminsa …And Justice for All, joka oli menehtyneen basisti Cliff Burtonin paikalle pestatun Jason Newstedin ensimmäinen levy yhtyeen riveissä. Albumi on kuitenkin surullisenkuuluisa siitä, että sen miksausvaiheessa Newstedin bassot hävitettiin olemattomiin. Asiaa on perusteltu muun muassa sillä, että Newstedin bassot kilpailivat liikaa James Hetfieldin kitaroiden ja Lars Ulrichin rumpujen kanssa samasta tilasta kuulokuvassa.

Lue myös: ”Olin maailman iloisin tyyppi… he olivat kolme surullisinta ja masentuneinta” – Jason Newsted muistelee, millaista oli liittyä Metallicaan Cliff Burtonin kuoleman jälkeen

Monet fanit ovatkin tehneet levystä omia versioitaan, joissa bassot on nostettu kuuluville, ja kun yhtye itse 2018 julkaisi albumista remiksatun 30-vuotisjuhlaversion, moni odotti bändin nostavan alataajuuksia viimein kuuluviin. Mutta niin ei kuitenkaan tapahtunut.

Jason Newsted vieraili hiljattain radiopersoona Eddie Trunkin ohjelmassa ja Trunk tiedusteli Newstediltä, olisiko parin vuoden kuluttua koittavan nelikymppisten kunniaksi aika julkaista albumista ”korjattu” versio. Newsted kuitenkin toteaa, ettei ainakaan hän halua sitä.

”Ääh, ei. Se on mitä on. Mielestäni ei pitäisi kaivella menneitä ja alkaa sörkkiä tuollaisia asioita. Tiedän, että fanit ovat tehneet omia tulkintojaan siitä, millainen levy olisi kunnon bassojen kanssa, mutta en minä käytä aikaani sellaisen ajattelemiseen”, Newsted toteaa.

”Mutta olen iloinen, että siitä puhutaan vieläkin. Jos levy olisi ollut aivan tavallinen, emme ehkä puhuisi siitä näin 35 vuotta myöhemmin samalla innolla.”

Newsted myös puolustaa levyn osatuottajina toimineita Ulrichia ja Hetfieldiä näiden ratkaisuista miksausasioissa.

”Jo Metallican ensimmäisen No Life ’Til Leather -demokasetin kanteen oli oli kirjoitettu käsin: ’Säädä stereosta bassot nollaan.’ Tämä oli vuonna 1982, eli [Lars] oli jo siinä moodissa. Se oli lähtökohta, josta varsinkin jumalallinen trilogia eli bändin kolme ensimmäistä levyä tehtiin. Ja ne loivat pohjan kokonaiselle musiikkityylille”, Newsted pohtii.

”Ennen The Black Keysiä, ennen The White Stripesia ja muita vastaavia basistittomia bändejä, meillä oli James Hetfield ja Lars Ulrich. He ovat alkuperäinen garage-duo. Muut, jotka tulivat bändiin myöhemmin – Cliff, Kirk Hammett (Metallican toinen kitaristi), minä – ovat vain sen duon koristeita. Jos se kaksikko haluaa bassoa mukaan, sitä laitetaan. Jos eivät, sitä ei laiteta. Ja …And Justice for All on kaikkien aikojen myydyin garage-duo -albumi.”

Lue myös: Jason Newsted kertoo todellisen syyn, miksi lähti Metallicasta – ”Jos en hanki apua, kuolen”

Lue myös: Jason Newstedin terveiset kaikille Lars Ulrichia kritisoiville: ”Ei kannata puhua hänestä paskaa”