Etsi
Lipunmyynti alkaa tänään.
Tänä kesänä keskiviikko on jo virallinen festaripäivä.
Legendaarisen kiekkopyhätön kupeessa esiintyy kolmen päivän aikana kahdella lavalla yhteensä 32 yhtyettä.
Oulun Kuusisaaressa tömäjää toivon mukaan viimein 12.–13.8.
Toivottavasti koronatilanne sallii festareiden järjestämisen.
Laukaalla rymistellään 21.-23. heinäkuuta.
Kahden päivän liput myynnissä 10.12. alkaen.
Erikoishintaiset liput jo myynnissä.
Tapahtuma järjestetään 12.-13. elokuuta.
Thrash metal -veteraani nähdään Oulussa mm. Meshuggahin ja Amaranthen rinnalla.
Myös Dragonforce on kiinnitetty ohjelmistoon.
Alue vaihtuu samalla isompaan.
Lisäksi yksi onnekas lipun ostanut lähtee tapahtumasta kotiin uusi Jackson-kitara kourassaan.
Liput myynnissä 10.11. alkaen.
Lipunmyynti alkaa 3.11.
Onneksi ei käynyt mitään pahempaa!
Jyväskylän Paviljongilla juhlitaan 3.-4.12.
Steelfest 2022 -artistitarjonnassa käy nyt kova myllerrys.
Turku Saatanalle palaa niin sanotusti juurilleen.
Myös Samael on kadonnut esiintyjälistoilta.
Saaressa ja laivoilla on maskipakko ja turvaväleihin kiinnitetään vahvasti huomiota.
Tilalle on kiinnitetty Mors Subita (kuvassa).
"tässä tilanteessa pystymme tekemään sen tahtomallamme tavalla ensi vuonna", promoottori Kalle Keskinen kommentoi.
Lisää on vielä tulossa.
Porissa juhlitaan 30.7.-1.8.