Etsi
The Well paikkaa Big Businessin.
Liput myynnissä 6.9. alkaen.
Liput myynnissä 3.9. alkaen.
Liput myynnissä 2.9. alkaen.
Yhtye työstää parhaillaan myös kolmatta albumiaan.
Liput myynnissä 30.8. alkaen.
Best Tour Ever Part 1 käynnistyy tapaninpäivänä.
Rajoitettu määrä early bird -lippuja on jo myynnissä.
Liput ovat nyt myynnissä.
Kürøishi sekoittelee d-beat-mättöönsä mukavasti myös melodiaa.
Liput keikoille tulevat myyntiin 19.8.
Aussibändi nähdään Helsingissä, Lahdessa sekä Jyväskylässä.
LφVE & EVφL -tupla-albumi ilmestyy kuluvan kuun aikana.
Edellisestä esiintymisestä on vierähtänyt lähes 20 vuotta.
Tulevana keväänä bändi keskittyy uuden biisimateriaalin työstämiseen.
Maestro Downing palasi tositoimiin Ross the Bossin kanssa.
Iron Maidenia tulkitaan taas usean laulajan voimin.
Järjestyksessään toinen metallimiitti järjestetään lauantaina.
Yhtye julkaisi keikkapäivät ja -paikkakunnat.
Menossa mukana Bloodred Hourglass.
Lipunmyynti alkaa 9.8.
Tapahtumassa kuullaan peräti kaksi juhlakeikkaa eri yhtyeiltä.
Aalloilla rymistellään taas helmikuussa.
Cult of Lunan uusi materiaali on syntynyt spontaanisti.
Muutama lisäys tulossa vielä myöhemmin.