Etsi
Videosta vastaa Arto Kettunen.
Kyseessä on toinen maistiainen tulevalta levyltä.
Crown of Thorns on yhtyeen kahdestoista albumi.
Kappale löytyy yhtyeen kolmannelta albumilta.
Kappale löytyy tulevalta The Nothing That Is -albumilta.
Jamie Campbell Bowerilla on musiikkitaustaa jo ajalta ennen BloodMagicia.
Townsend kertoo säveltäneensä levyn kappaleet 11 päivässä.
Seven Hours After Violet on paluu juurille, sanoo Shavo Odadjian.
Kyseessä on kolmas maistianen tulevalta Terrified of God -albumilta.
Catharsis Through Torture -video on kuvattu viime keväänä Helsingin Lepakkomiehessä.
Tuleva Reset-albumi on yhtyeen paras, sanoo MC Raaka Pee.
Yhtye työstää parhaillaan jatko-osaa Ounas-pitkäsoitolleen.
Yhtye suuntaa syksyllä Euroopan-kiertueelle Apocalyptican kanssa.
Kakkoslevy Kave ilmestyy syyskuussa.
Uusi levy ilmestyy kuun lopussa.
Uusi pitkäsoitto ilmestyy syyskuussa.
Kappale on neljäs single tulevalta debyyttialbumilta.
Hammerfall nähdään lauantaina Hellsinki Metal Festivalissa.
Kappale löytyy keväällä ilmestyneeltä ep:ltä.
Kappale on toinen single tulevalta pitkäsoitolta.
Kappale edustaa yhtyeen nopeinta puolta.
Sinkun kylkeen on tehty myös video.
Hallava-nimeä kantava yhdeksän kappaleen kokonaisuus ilmestyy tammikuussa.
Debyyttialbumi julkaistaan vielä kuluvan vuoden aikana.
Yhtye saapuu marraskuussa Suomeen In Flamesin ja Soilworkin kanssa.