Etsi
"Soitamme musiikkia, jotta sinä tulisit merkkaritiskille", Exodus- ja Slayer-kitaristi toteaa.
Exodus-kitaristi toteaa, että ajatus eläkkeelle jäämisestä saattaa muutaman vuoden päästä kolkutella omassakin mielessä vahvana.
Holt hehkuttaa tulevaa Exodus-albumia.
Uuden levyn julkaiseva Kreator julkisti Euroopan-kiertueen, johon sisältyy myös Suomen-keikka.
Holt jakoi myös mielipiteensä Youtuben kitarasankareista.
Holt saa testattavakseen 40 dollarin "smart"-kitaran sekä 20 dollarin aloittelijan klassisen kitaran.
Holtin mukaan Steve Souza veti koko yhtyeen fiilikset matalaksi.
Ei ollut Paul Baloff karannut Venäjältä hevosella ratsastaen, ei.
Holt ei ole koskaan kantanut ex-bänditoverilleen kaunaa tämän pestistä hevijättiläisen riveissä.
Exodus tarttui yhdessä Death Angel -solistin kanssa saksalaisen rockjättiläisen kappaleeseen.
Ensimmäinen näyte tulevasta nyt julki.
Jotkut fanit ovat tulleet johtopäätökseen, että Steve "Zetro" Souza sai potkut mentyään naimisiin.
Steve "Zetro" Souza sai lähtöpassit thrash-veteraanin riveistä vuoden alussa.
Rob Dukes teki paluun thrash-veteraanin riveihin.
Rob Dukes palaa riveihin reilun 10 vuoden tauon jälkeen.
Ei mennyt Finskillä kuten Strömsössä.
"Minä hetkenä tahansa menetämme loputkin duunimme jollekin vitun robotille", manaa Jack Gibson.
Holt ei kuvia kumartele.
Ensimmäinen single julkaistaan toukokuun alussa.
Kitaristia ovat piinanneet sekä omat terveyshuolet että tämän veljen vakava loukkaantuminen.
Iloisia uutisia thrash-faneille!
Exodus pitää miehen kuitenkin kiireisenä.
Yhtyeen tyyliä kuvaillaan "avantgardistiseksi vaihtoehtometalliksi".
Ex-Megadeth-basistin mielestä Exodusin merkitys thrash metal -skenelle on suurempi kuin yleisesti ajatellaan.
The Black Dahlia Murderin Brandon Ellis toimii tuuraajana.