Kutsu takaisin Exodusin riveihin tuli täysin puskista, sanoo Rob Dukes

Steve "Zetro" Souza sai lähtöpassit thrash-veteraanin riveistä vuoden alussa.

19.02.2025

Thrash metal -veteraani Exodus erotti alkuvuodesta pitkäaikaisen laulajansa, yhtyeessä vuosina 1986-1993, uudelleen 2002-2004 ja taas vuodesta 2014 eteenpäin vaikuttaneen Steve ”Zetro” Souzan. Samalla tiedotettiin, että yhtyeen keulilla vuosina 2005–2014 nähty Rob Dukes palaa miesvahvuuteen.

Dukes puhui paluustaan tuoreessa Mark Striglin haastattelussa ja sanoo kutsun tulleen hänelle itselleenkin täysin puskista.

Lee (Altus, Exodus-kitaristi), Gary (Holt, kitaristi) ja Tom (Hunting, rumpali) soittivat minulle tahoillaan ja kyselivät hieman, missä menen. Lopulta he kysyivät minua takaisin ja vastasin, että mikäpä ettei”, Dukes kertaa.

”Olin yhtä yllättynyt kuin sinäkin. Minä ja Gary emme ole juuri pitäneet yhteyttä, mutta minä ja Tom juttelemme kaiken aikaa. Minä ja Lee keskustelemme jatkuvasti jääkiekosta ja kuittailemme toisillemme – minä olen Rangers-fani, hän kannattaa Flyersia – eli olemme varsinkin pelikausina paljon yhteyksissä. Mutta silti tämä tuli ihan puskista. Mietin asiaa päivän, koska minun piti laittaa 10 vuotta rakentamani elämä autonrakentajana ja hitsaajana tauolle. Mutta kaikki työkaverini kannustivat minua. ’Kerran täällä vain eletään’. Ja samalla tavalla ajattelin itsekin.”

Lue myös: Steve ”Zetro” Souza ja Gary Holt kommentoivat laulajan potkuja Exodusista – ”Bändi on kuin avioliitto”

Syistä Souzan potkujen takana Dukes ei kuitenkaan halua puhua, ennen kaikkea siksi, ettei sanojensa mukaan tiedä itsekään koko kuviota.

”En aio puhua siitä, miksi he tekivät mitä tekivät, se on heidän asiansa. Minulla ei ole hajua – tai siis, tavallaan on, mutta se ei ole minun asiani. He saavat hoitaa sen itse.”

Dukesin mukaan yhtye työskentelee parhaillaan tiiviisti uuden levyn parissa, muttei tiedä vielä sen enempää esimerkiksi mahdollisesta julkaisuajankohdasta.

”Olen taas se bändin uusi tyyppi, joten en ole aivan kärryillä kaikista asioista. Tiedän vain, että maaliskuun ensimmäisellä viikolla menen [San Franciscoon] aloittelemaan lauluhommia”, Dukes toteaa.

”Olen kuullut jotain uutta kamaa ja se on todella nopeaa. Se on vittu thrash metalia ja ehdottomasti exodusmaista. Kävin itse asiassa pari viikkoa sitten San Franciscossa Garyn ja Tomin biisinkirjoitussessioissa Se oli mahtavaa. Tuntui kuin olisimme jatkaneet suoraan siitä, mihin viimeksi jäimme.”

Lue myös: Juuri Suomessa esiintynyt Exodus piikittelee Finnairille sosiaalisessa mediassa

Lue myös: ”Olen paitakauppias, en muusikko” – Exodus-basistin kuva alan kehityksestä on varsin synkkä