Vuonna 2020 perustettu brasilialaisduo myllyttää kuolometallin ja doomin synkissä ja pitkissä varjoissa, joihin valonsäteet eivät löydä tietään. Viiden biisin ep:llä on mittaa 25 minuuttia, eli aivan hetkessä tätä pikkusoittoa ei pyöritetä.
Kuten tiedetään, fossiloituminen ei tapahdu hetkessä. Asiat hoidetaan pitkän kaavan mukaan, ja armoton muserrus toimitetaan kiireettä ja ajan kanssa. Kitarat sahaavat verkkaisia ja pahaenteisiä kuvioita, ja verrokkibändinä voi mainita vaikkapa kotimaisen Kryptsin. Maan alta kumpuavat mörinät eivät nyansseilla irrottele, vaan tulkinta on monotonisen tylyä läpi levyn.
Leuka rintaan -tyylin valoton death metal on aina koukuttavan ja nukuttavan rajapinnalla tapahtuvaa tasapainoilua. He Whose Name Was Long Forgotten ihastuttaa armottomuudellaan ja umpipimeällä yrmeydellään. Laahaus metamorfoituu blastbeat-tuleksi ilman varoituksia, ja viisi pitkähköä kappaletta on juuri sopiva annostus tällaista synkistelyä.
Fossilizationin esikoisjulkaisu on väkevä esittäytyminen, mutta ilman selkeää omaa ilmettä bändi jää isojen nimien taakse. Se ei toki haittaa mitään eikä ketään, sillä kuoleman kentälle mahtuu lanaaja poikineen eikä kaiken tarvitse olla puhtainta timanttia ollakseen hyvää ja kuunneltavaa. Synkän death metalin ystäville voimakas suositus!