Black Country Communionin askel on nyt entistä kepeämpi. Glenn Hughes oli aikoinaan raskaan funkrockin uranuurtaja, ja Afterglow’n avaava Big Train voisi hyvinkin olla Trapezen tuotantoa. Afterglow’n parhaita hetkiä ovat kiivastempoinen Confessor ja levyn loppupuolen slovarit The Circle ja Common Man. Kokonaisuutena levy jättää kuitenkin valjun maun. Missä ovat The Outsiderin tai One Last Soulin kaltaiset, rockklassikoiksi nousevat kappaleet? Kokonaisuus on tasapaksu eikä tartu lantioon.
Jos nämä ovat Black Country Communionin hautajaiset, olisin toivonut totisesti juhlia, joissa soisi mustan rytmimusiikin kiihottava ujellus, tytöt tanssisivat minihameissa pöydillä ja kokaiini ei loppuisi ennen maanantaita. Afterglow’ta kuunnellessa olo on sellainen, että se keskiviikko, tuolta se tulee, sataa ja joudun ostamaan Toyotan tai muuten häpäisemään itseni ihmisenä.