Jo vuonna 1986 perustettu Yawning Man julkaisee verrattain lyhyen levytysuransa kuudennen lp:n. Niin kutsutun desert rock -skenen pioneereiksi tituleeratun trion soundi kuulostaa nykyisellään psykedeeliseltä ja stonervivahteiselta post-rockilta. Toisin sanoen keskiössä ovat tekstuurit ja tunnelmat, jotka aaltoilevat lähes leikillisestä toiveikkuudesta pistävään surumielisyyteen.
Vuoroin pehmeän, vuoroin rapean basson (Mario Lalli) ja väreilevien kitaroiden (Gary Arce) yhteensovittamisessa on onnistuttu hyvin. Silloin tällöin rumpujen (Bill Stinson) sovituksissa on kuitenkin turhaa hosumista. Ilmaisu on hellivällä tavalla sinemaattista, eikä sävelkuluissa ole tyydytty tyypillisimpiin ratkaisuihin.
Aavistuksen epätasaisen kappalekatraan parasta ja samalla melankolisinta antia edustavat nimikkobiisi, sen sisar Skyline Pressure sekä osuvasti levyn herkäksi huipennukseksi jätetty, nimelleen uskollinen Ghost Beach. Yhteensä 39-minuuttisen matkan aikana koetaan jonkin verran eri tunneskaaloja, mutta draaman kaari tahtoo kerta toisensa jälkeen jäädä syystä tai toisesta epätäydelliseksi.
Kahdesti kuultavan köyhänmiehen laulusuorituksen (Lalli) lisäarvo jää miinusmerkkiseksi. Grant’s Heartissa se jää sivuosaan ja vielä menettelee, mutta teennäiseksi yltyvä hoilotus tekee Catamaranista – vanhasta ja vasta nyt studioversioidusta sävellyksestä, jonka Kyuss ehti coveroida jo 90-luvulla – hyvin korninkuuloisen.
The Revolt Against Tired Noises tarjoaa aimo annoksen kauniisti soivia motiiveja. Suurimmilta osin se onkin antoisaa mietiskelymusiikkia, mutta siltä löytyy myös hukattuja mahdollisuuksia.