Unkarilainen Tamás Kátai ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan. Thy Catafalquen viime vuonna ilmestynyt, huikean tasokas Naiv-levy on saanut jo jatkoa.
Äärimetallia, progressiivista ilmaisua, jazzia, perinteistä heavyä, kansanmusiikkia, goottirockia ja elektronisen musiikin eri vivahteita yhdistelevä yhtye jatkaa kymmenennellä albumillaan samaa linjaa kuin edellisellään, nyt vain hieman eri painotuksin.
Tällä kertaa musiikista löytyy enemmän thrashin ja perinteisen heavyn elementtejä ja vähemmän blackmetallista tunnelmaa. Vaikka tiukentunut riffipolitiikka on tuonut kokonaisuuteen enemmän tarttuvuutta ja iskevyyttä, musiikki ei edelleenkään päästä helpolla saati lakkaa hämmentämästä.
Jotenkin Thy Catafalquen kirjava tyyli kuitenkin vain toimii. Vaikka kappaleet eivät lopulta ole rakenteiltaan mitenkään ylimaallisen monimutkaisia, niiden muotokieli on sen verran eklektistä ja monimuotoista, että välillä voi olla vaikea hahmottaa, mitä sävellyksillä ajetaan takaa. Palapeli alkaa kuitenkin selkiintyä muutaman kuuntelukerran jälkeen. Järjetön alkaa käydä järkeen.
Ei Kátai ehkä vielä avantgardemetallin Frank Zappa ole, mutta kenties hän on Mike Oldfieldin levoton lehtolapsi.