Muinaiset roomalaiset tokaisivat ”nomen est omen”, mikä pätee hyvin Savage Necromancyn kohdalla. Kun laulajan nimikin on Diabolical Fuckwitch of the Black Flame, musiikkityyli ja vaikutteet ovat helposti arvattavissa jo ennen uhkaavilla uruilla ja espanjankielisellä manauksella starttaavan avausraidan kajahtamista. Solistin sukupuoli on tässäkin yhteydessä toissijaista, mutta naisen röhkintä on kunnioitettavan jämerää.
Amerikkalaisten esikoinen on napakka puolituntinen eläimellisyyteen ja sotaisuuteen kallellaan olevaa black/death metal -mylläkkää, jossa ei ole sijaa minkäänlaiselle hienostelulle. Luupäisen suoraviivainen paukutus on paljon velkaa Blasphemyn ja Archgoatin kaltaisille pioneereille, vaikka sen kummemmin musiikki kuin tuotantokaan ei ole puoliksikaan niin rienaavaa ja julmaa.
Feathers Fall to Flamesiltä ei löydy mitään uutta ja ihmeellistä, mutta sellaista ei edes kaipaa. Tällaisen musiikin viehätys piilee kokonaisvaltaisessa alkukantaisuudessa, jota kohtaan tuntee vetoa modernin steriilissä maailmassa. ”Hail to the true! Curse upon the false! Fuck the false metal. This… is… black metal victory!”