Eloisa nuori aikuinen – arviossa Cult of Luna & Julie Christmas

Levyarvio julkaistu Infernossa 4/2016.

02.07.2016

Cult of Luna & Julie Christmas
Mariner

Indie
4_kirvesta

Enpä olisi osannut arvata vuonna 2001 Cult of Lunan nimikkoesikoisen promolevyä hypistellessäni, että seuraan viidentoista vuoden kuluttua yhtyeen vaiheita erittäin suurella mielenkiinnolla. Ihmeelliseksi asian tekee lähinnä se, että uransa alkuaikoina bändistä hohti tietynlainen ”kattellaan tuleeko tästä mitään” -asenne, joka ei vastaa myöhempien aikojen mielikuvaa määrätietoisesta, kokeilullisesta ja intohimoisesta metallibändistä.

Mariner on Cult of Lunan seitsemäs levy. Se on jatkoa kolmisen vuotta sitten ilmestyneelle Vertikalille, kylmälle ja harmittavan eleettömälle albumille, jonka suurena inspiraationa toimi Fritz Langin dystooppinen scifidraama Metropolis (1927). Kovin etäiseksi jääneeltä levyltä haistoi, että yhtyeen kemiat eivät olleet ihan kohdillaan, ja bändi ilmoittikin vuoden 2013 lopussa jäävänsä kuuluisalle ”määrittelemättömän mittaiselle tauolle”.

Pienen aikalisän merkitystä Cult of Lunan nykytilalle ei voi vähätellä. Yhtyeellä on tuomisinaan monellakin tapaa uudistunut soundi, josta voidaan toki kiittää myös albumin vierailevana laulajana toimivaa amerikkalaista Julie Christmasia. Tätä kirjoitettaessa on hieman epäselvää, kirjoittiko yhtye uudet kappaleensa nimenomaan Christmasin ääntä silmälläpitäen, mutta naisen panos on juuri tälle levylle enemmän kuin sopiva ja tervetullut.

Cult of Lunan tyyli on vaihdellut alun staattisesta sludgejumittelusta post-rockin progressiivisuuteen ja sitä kautta ambientiin. Musiikilliset muutokset ovat tuntuneet kunkin levyn julkaisun aikaan melko pieniltä, mutta jälkikäteen katsoen albumit ovat toisiinsa nähden selkeästi erilaisia.

Uudella levyllään yhtye lupaa viedä kuulijansa kosmoksen jatkuvasti laajeneville äärilaidoille, missä ihmisen seurana on vain kylmää ja pimeää tyhjyyttä. Visio kuulostaa hirvittävältä, mutta itse albumi tuntuu huomattavasti lohdullisemmalta: tämän musiikin parissa todellakin viihtyy. On todella huomionarvoista, että kolkoksi ja karuksi kaavailtu levy on selkeästi eloisinta ja viihdyttävintä Cult of Lunaa sitten vuoden 2006 Somewhere along the Highway -mestariteoksen.

Viisibiisinen Mariner ei ole kiireisen ihmisen kamaa. Lyhin biisi kellottaa 8.19, ja pisimmän loppumista saa odotella hitusen vajaat 15 minuuttia. Kappaleiden pituudet ovat tässä tapauksessa täysin perusteltuja, mutta mieli leikittelee ajatuksella, kuinka esimerkiksi nopeatempoisempi hardcorerypistely olisi istunut jo entuudestaan kovin vaihtelevan levyn ilmapiiriin. Mielestäni hyvin, sanokoot muut mitä sanovat.

Tänä vuonna täysi-ikäisyyden saavuttanut Cult of Luna on kasvanut epävarmasta lapsesta nuoreksi aikuiseksi, jonka nykytila näyttää vakuuttavalta. Viekoittelevasti kujertava, hysteerisesti kirkuva ja paikoin ”ihan normaalistikin” laulava Christmas on tietysti suuri osa yhtyeen nykyistä ilmettä, mutta myös yhtyeen oma soundi vaikuttaa saaneen suunnattomat määrät uutta ilmaa tuekseen.

Cult of Lunan ja Christmasin yhteistyö saattaa jäädä hyvinkin vain tämän levyn mittaiseksi, mutta olkaamme siitäkin tyytyväisiä. Käsissä on nimittäin kiekko, joka saattaa kasvaa vuosien varrella huomattavankin merkittäväksi äänitteeksi.

Lisää luettavaa