Etenee välillä ontuen – arviossa Sons of Alpha Centauri

Julkaistu Infernossa 6/2018.

Sons of Alpha Centauri
Continuum
H42

Englantilaisnelikko on ilmeisesti kotimaassaan pienoinen kulttiakti, mikä johtuu tyylinsä kirjavuudesta sekä vähäisestä aktiivisuudesta niin keikka- kuin levytysrintamalla. Päivänvaloon juuri päässyt Continuum onkin 2000-luvun alussa perustetulle kokoonpanolle vasta toinen täysin omaa materiaalia sisältävä albumi.

Muun muassa ambientista ja stonerista vaikutteita saanut yhtye soittaa tunnelmoivaa progressiivista instrumentaalirockia. Levyn eri puolet kiteyttäviä kappaleita ja samalla kohokohtia ovat armosta ahdistukseen kehkeytyvä Interstellar sekä ensin levottomana paahtava, mutta sitten kaihoon taipuva Solar Storm. 

Soitinten yhteispeli on pääpiirteittäin harmonista ja hienostunutta, ja siinä on kolkkoa mutta kaunista haurautta. Vaikka tuotanto- ja miksaustehtävissä on häärinyt Isisista tuttu Aaron Harris, toteutus kuulostaa toisinaan häiritsevän demomaiselta. Lisäksi osa materiaalista on varsin latteaa ja pitkäveteistä. Sekä yksittäiset kappaleet että levykokonaisuus etenevät välillä ontuen. Hetket, jolloin sävellykset lähtisivät kunnolla lentoon, jäävät puuttumaan.

Continuum on parhaimmillaan oikein herkkää ja hellyttävää tunnelmointia, kuin istuisi mieli tyhjänä meren äärellä tähyillen taivaanrantaan. Tasaisuuden ja säväyttävyyden saavuttamisessa se kuitenkin epäonnistuu.