Freedom Callin yltiöiloinen metallijuhla on kestänyt jo 25 vuotta. Hopeahäitä juhlistetaan lähes tunnin mittaisella järkäleellä, jolla yhtye on oma itsensä niin hyvässä kuin pahassa.
Lähemmäs kuusi vuotta edeltäjänsä, loistavan M.E.T.A.L.-albumin jälkeen ilmestyvä Silver Romance ei totisesti tarjoa bändin tunteville mitään uutta. Kolmestatoista kappaleesta lähes mikä tahansa voisi olla peräisin yhtyeen miltä tahansa aiemmalta albumilta. En sano, että se on välttämättä huono asia.
Levyn parasta antia ovat Supernovan ja Blue Giantin kaltaiset vakavahenkisemmät kappaleet, joissa ei levitetä siirappia aivan koko lautasen täydeltä. Ne ovat mukavaa vastapainoa esimerkiksi Out of Spacen synapimputukselle, joka hipoo juustoisuudessaan hyvän maun rajoja jopa tämän bändin mittapuulla. Symphony of Avalonin ”We are Freedom Call” -hoilotuksia puolestaan on kuultu väsymykseen asti jo kauan ennen tätä levyä.
Pienistä puutteista huolimatta albumi sisältää odotusten mukaista laadukasta poweria, joka on jotenkin kummassa heikoimmillaankin äärimmäisen piristävää kuunneltavaa. Ei lainkaan hassumpi saavutus, etenkään yhdennentoista täyspitkän kohdalla.