Tietämykseni veljeskansamme Viron musiikkiskenestä on melkoisen olematonta, vaikka esimerkiksi vuonna 1989 julkaistu J.M.K.E.-debyytti Külmale maale on edelleen yksi kaikkien aikojen kovimmista punklevytyksistä. Samassa genressä musisoi myös Kurjam, joka sekin on aloittanut toimintansa yli 20 vuotta sitten.
Surm tappis ärasta löytyy yhteneväisyyksiä J.M.K.E:hen muutenkin kuin kielellisesti, sillä kummankaan ilmaisua ei ole rajoitettu turhan ahtaalla genrekarsinalla. Suomessa läheisin vertailukohde on ennakkoluulottomasti punkkia mätkivä Yleislakko, johon Kurjamia voinee vertailla myös sanoituksellisesti. Kantaaottavat teemat puskevat kielimuurinkin läpi, ja asenne on aistittavissa myös pelkästä musiikista.
Virolaisten punkissa on samaa ilkikurisuutta kuin turkulaistenkin, ja samoin kuin vuosi sitten ilmestynyttä Hyvästi kauniit poutapäivät -albumia, myös sitä vaivaa osin turha kireys ja taantuneisuus. Riehakkaimmillaan Kurjam on sekä omalaatuista että riemastuttavaa menoa, kuten Keskerakonna uus hümn-, 1227-, Surm tappis ära- ja Kübermunk-biiseissä, joista saisi ihan nasevan seiskan. Minialbumimittainen kappalekymmenikkö tuntuu kuitenkin tylsällä tavalla pidemmältä kuin se oikeasti onkaan.