Tuore Iron Maiden -dokumenttielokuva Burning Ambition esitetään ensi viikolla elokuvateattereissa ympäri maailman. Suomessa dokumenttia esitetään ainakin valikoiduissa Finnkinon teattereissa.
Dokumenttia varten on haastateltu nimekkäitä faneja, jotka kertovat, millainen vaikutus yhtyeellä on ollut. Yksi heistä on No Country for Old Men -elokuvasta sivuosa-Oscarilla palkittu näyttelijä Javier Bardem, joka tunnetaan myös muun muassa James Bond -leffa Skyfallin pahiksena sekä Denis Villeneuven Dyyni-elokuvasarjasta.
Tuoreessa Metal Hammer -lehden haastattelussa Bardem kertoo saaneensa ensikosketuksen Maideniin 11-vuotiaana isoveljen soitettua hänelle yhtyeen nimikappaleen. Tosifani hänestä tuli kuultuaan ensimmäisen kerran The Number of the Beast -klassikkoalbumin.
”Otin vinyylin käsiini, laitoin sen levylautaselle ja elämäni muuttui”, Bardem muistelee.
”Heillä on uskomattomat sanoitukset, jotka käsittelevät kaikkea mahdollista – filosofiaa, uskontoa, politiikkaa, sotaa, rakkautta, perhettä, ystäviä, metallia… Se on fantastista. Skaala on laaja ja menee syvälliseksi, mutta se esitetään niin helposti lähestyttävällä tavalla.”
Lue myös: Mikä on Iron Maidenin paras biisi? Entä mikä huonoin? Tässä Loudwiren näkemys aiheesta
Ensimmäisen Maiden-keikkansa espanjalaissyntyinen Bardem koki parikymppisenä Madridissa vuonna 1988. Se vasta tekikin vaikutuksen näyttelijään.
”Näin ensimmäisen kerran (yhtyeen maskotin) Eddien ja muut tyypit lavalla. Soundit löivät minut ällikällä ja ihastelin kaikkien energiaa – erityisesti Steve Harrisin, joka soitti bassoa tavalla, jota en ollut koskaan aiemmin nähnyt”, näyttelijä kertaa.
”Keikoillaan Maiden välittää iloa ja omistautumista musiikille. He ovat kaikki uskomattomia soittajia ja ovat säveltäneet jo vuosia uskomattomia kappaleita, joista on tullut anthemeita, ikonisia. Ja kun he ovat lavalla, he todella antavat kaikkensa.”
