Tamperelaisviisikko kulkee debyytillään Faith No Moren ja Metallican jalanjäljissä. Rima on siis korkealla. Sen bändi ylittää hienosti, mutta raskaaseen sarjaan sillä ei ole asiaa, ainakaan vielä. Raskautta, herkkyyttä ja tyylien kirjoa ei ole helppo yhdistää.
Etenkin FNM pulpahtelee levyn edetessä pintaan. Rino Pecorellin laulussa on pattonmaisia vivahteita, mutta Pattonin karismaattista hulluutta hän ei pysty tavoittamaan.
Levyn avaava Forgotten Vessels on hieno veto, Last Lullaby taas uskottava tuutulaulu miehille. Myös Toolia muistuttava, junnaava Gravity pärisee kivasti, mutta muuten 45-minuuttisessa on liikaa suvantovaiheita. Ote kuulijasta meinaa irrota, vaikka soitto ja soundit ovat kohdillaan.
Esimerkiksi Out of This Maze kuulostaa Foo Fightersin b-puolelta. Evolution of Soul kaipaa rosoa. Kun levy lähenee loppuaan, tuntuu että bändin juttu on tunnelmointi. Se kuulostaa yhtyeen käsissä huomattavasti luontevammalta kuin Rememberin diskorock.