Iso askel uuteen – arviossa Ensiferum

Julkaistu Infernossa 6/2020.

Ensiferum
Thalassic
Metal Blade

Ensiferum on ehtinyt keksiä ja uudistaa genreään neljännesvuosisadan mittaisella urallaan vaikka miten ja tuoreutunut siinä samalla itsekin. Toki helsinkiläisryhmän otteissa on kuulunut vuoden 2001 debyyttilevystä lähtien myös vahva perustekeminen. Se onkin varmasti yksi yhtyeen menestyksen kulmakivistä – olla aina mahdollisimman valmis.

Kahdeksannella albumillaan suomalaisen folk metal -skenen ”yksi viidestä” ottaa ison askeleen uuteen.

Esittäjän tunnistaa toki edelleen välittömästi. Tarjolla on vahvasti folkmelodista death metalia, kokonaisuutta alleviivaavia ja mehevöittäviä orkestraatioita sekä isoja melodioita ensiluokkaisella soundilla. Vuosikausien rundikilometreillä hiottu soitto on saumatonta ja suorastaan naurettavan helpon kuuloista. Se on yhtäältä ehkä hiukan yllätyksetöntä, mutta toisaalta aukottoman suvereenia ja lajityypilleen ominaista. Esimerkkinä olkoon rumpali Janne Parviainen, joka kuuluu tarkkuudellaan ja jämäkkyydellään maan parhaisiin pannupaavoihin.

Kansainvälisesti menestyvän metalliyhtyeen portaikkoon on kuitenkin tultava pidemmän päälle uusia askelmia, jotta homma pysyy mielenkiintoisena. Thalassicin uusi askelma on yhtyeen tuorein kiinnitys, kosketinsoittaja-laulaja Pekka Montin, joka on ollut etenkin tonteista viimeksi mainitulla yksi kotoisen melodisen metallin tarkimmin varjelluista salaisuuksista.

Parasta on, että Montinin timanttinen tenori on valjastettu täysiverisen vetojuhdan paikalle. Useampi albumin biiseistä, kuten mahtava Andromeda, rivakka Defence of the Sampo tai maalailevampi One with the Sea, rakentuu ja elää kultakurkun äänestä Ensiferumille ennenkuulumattomalla tavalla.

Toki Montinin äänestä löytyy tarvittaessa myös nyansseja ja syvyyttä, ja yhtyeen uusi tekijämies näyttääkin soolotulkinnoillaan työnantajalleen tietä myös pidemmälle tulevaisuuteen. Uudesta laulukonseptistaan Ensiferum voi ammentaa jatkossa niin paljon kuin vain keksii ja älyää. Enkä malta odottaa, että pääsen todistamaan Montinin ja ärinälauluja hoitavan kitaristi Petri Lindroosin välistä vuoropuhelua livenä.

Loistavan metallialbumin tunnusmerkkejä ovat myös kokonaisuutta tukevat, omillaankin kirkkaasti toimeen tulevat ääripäät. Thalassicilla ne on sijoitettu levyn kahteen viimeiseen biisiin.

Suomalaista juhannusperinnettä ylistävä Midsummer Magic on se pakollinen ryyppyhumppa, jonka tahtiin hevimörököllien sopii pistää jalalla koreasti.

Albumin liki yhdeksänminuuttisena ankkurina puolestaan patsastelee yhden ympyrän sulkeva – tai sitä jatkava – Cold Northland, Ensiferum-esikoisella aloitetun Väinämöinen-saagan kolmososa. Polveileva teos ei lipeä musiikillisesti albumin kokonaislinjasta, mutta ei kuulu myöskään Thalassicin keihäänkärkiin. Arvoa laskettakoon enemmän tarinalle ja perinteelle.