Norjan äärimetalliskenen tyyppien twinpeaksikkäällä nimellä silattu klassisen heavy metalin kopla julkaisee jo seitsemännen levynsä. Muutama aiempi on havaittu hyväksi, mutta bändi on kadonnut vaivihkaa tutkasta. Mitään suurta vahinkoa tuskin on tapahtunut, vaikka kyllähän yhtyeen melodista ja jykevää hevirokkia kuuntelee oikein mielellään.
Audrey Hornen otteissa on jämäkkyyttä, ja vaikka osa retroilijoista tekee hommansa ironisesti virnuillen, norskien touhusta moista ei kuule – ei edes ironmaideniaanisesti laukkailevassa All Is Lostissa.
Nimikappale on huikea kitarointinäytös Thin Lizzyn hengessä, ja samaa herkkua on levyllä rutkasti. Kitarointi ja yleinen jykevyys nostavat keskinkertaisemmatkin kappaleet aika mainioiksi, ja hyvät ne korottavat miltei loistaviksi. Esimerkiksi päätöskappale From Darkness on tunnelmallisuudessaan komean eeppinen.
Devil’s Bell on mainio levy, ja esimerkiksi kaupallisuudesta ahdistuneet Ghost-fanit voisivat saada Audrey Hornen tuuttailusta kelpo tyydytyksen. Toki norskien meno on astetta puskevampaa, mutta laatu on kova – ilmiasu ei ole puleerattu, vaan hönkii sopivasti vanhan viinan mietoja huuruja.