Kuten hyvin tiedetään, 1990-luku oli black metalin todellista kulta-aikaa. Vuonna 1995 sai alkunsa myös vaasalainen Enochian Crescent, joka tulisi pian tekemään black metalille jotain todella radikaalia ja yhä täysin relevanttia.
Tämä missio on Telocvovim-trilogia, joka sisältää Telocvovim-kokopitkän (1997), Babalon Patralx de Telocvovim -ep:n (1998), sekä tämän vuosituhannen ensimmäisenä päivänä ilmestyneen Omega Telocvovimin. Arvion alla voisi olla periaatteessa mikä tahansa näistä julkaisuista, sillä trion taso on häikäisevän korkea. Käsittelyyn päätyi luonnollisesti kuitenkin 25 vuotta täyttänyt Omega.
Omega Telocvovim on musiikillinen palapeli, joka on järjellä ajateltuna todella sekava. Paletista löytyy tietysti black metalia, mutta myös thrash metal -kaahausta, deathiin viittaavaa riffittelyä, melodista perusheavyä, ja maltillinen annos progressiivista metallia. Sekoitus on erikoinen, mutta yhtyeen verevä ja omistautuneisuutta huokuva ilmaisu sitoo kaiken yhteen.
Albumilla ei ole käytännössä yhtään huonoa kappaletta, vaikka bändin ”hitiksi” muodostunut Väkisinkastettu tuntuu olevan sekä musiikillisesti että temaattisesti hieman väärässä paikassa. Toisaalta, mahtuupa eenokkilaisen kielen ja magian mysteerejä käsittelevän Transversaryn sekä ”lihan iloja” välittävän Grey Skinin väliin myös melkoinen tekstillinen kuilu. Osa levyn viehätystä tämäkin.
Omega Telocvovim on taitavaa tasapainoilua hulluuden ja kontrollin välillä. Se alleviivaa yhtyeen täydellistä omaehtoisuutta, joka otti jatkuaakseen aina vuoteen 2012, jolloin ydinkaksikon, laulaja Wrathin ja kitaristi Victorin, tiet erkanivat. Enochian Crescentin kanssa samalla aaltopituudella olevia bändejä ei synny ihan ”tuosta vaan”, vaan kaikella tuntuu olevan syvempi merkitys.
On siis tuskin sattumaa, että yhtyeen syntymäpaikka Vaasa on myös eenokinkielinen sana.