A Lifetime Spent on Dying on kimurantilla tavalla kaksijakoinen tapaus. Karkeasti post-hardcorekategoriaan luokiteltavan lappeenrantalaisbändin kokemus kuuluu metallisena ja räväkkänä ilmaisuna sekä soljuvina sovitusratkaisuna tempoista ja tummista tunnetiloista toiseen vaihdeltaessa. Samalla sävellyksistä tuntuu kuitenkin puuttuvan useista hyvistä ideoista huolimatta syvyyttä, joka imaisisi mukaansa pää edellä.
Takaraivossa juilii etäinen ulkokultaisuuden tunne, jota levyn vinyyliformaatti ja kylkiäisenä lähetetty oma brändikahvi vain tehostavat. Riffeissä on kumminkin sen verran sisältöä ja massaa ja Jussi Tyrisevän tuplatussa huudossa painokkuutta, ettei ajatus pääse dominoimaan liiaksi. Toisaalta levyllä on käytetty maltillisesti myös naislaulua, puhaltimia, selloa ja pianoa tuomaan herkkyyttä, mikä kertoo niin tyylitajusta kuin taiteellisemmasta otteesta.
Esikoiseksi albumi on aivan hyvä, mutta lähimmälle kotimaiselle verrokilleen, Surut-yhtyeen alkuvuodesta ilmestyneelle debyytti-ep:lle, se jää paitsi monipuolisuudessa myös musiikin ja tunnelman intensiteetissä.