Kauneusvirheistään huolimatta tarkistamisen arvoinen – arviossa Mourners

Julkaistu Infernossa 1/2021.

29.03.2021
MOURNERS
Act I: Tragedies
PERSONAL

Eye of Solituden raunioille perustettu Mourners jatkaa siitä, mihin laulaja-multi-instrumentalisti Daniel Neagoen edellinen yhtye jäi. Eye of Solitudesta tarttuivat mukaan myös rumpali Siebe Hermans ja kitaristi Mihai Dinuha.

Kuten levyn nimestä voi päätellä, kyseessä on orkesterin ensimmäinen albumi, eikä se ole ollenkaan hullumpi pelinavaus. Yhtyeen raskas ja syvissä vesissä kahlaava funeral doom tuo mieleen kotimaisen Shape of Despairin, mikä ei liene sattumaa, sillä Neagoe soitti mainitussa aikoinaan rumpuja.

Levy aloittaa vahvasti The Way of Darknessin ja Souls Breathing Nothingnessin kaltaisilla järkäleillä, mutta niiden jälkeen saapuvilla kappaleilla ei ole ihan yhtä suurta vaikutusta. Meno jatkuu tasaisen laadukkaana, mutta sille tunteelle, että massiivisten avausraitojen jälkeen tunnelma alkaa hieman laimentua, ei voi mitään.

Pienistä kauneusvirheistään huolimatta Act I: Tragedies on tarkistamisen arvoinen levytys kaikille raskaan ja synkän musiikin ystäville.

Lisää luettavaa