Keisari ei ole pukenut uusia vaatteita – arviossa Godspeed You! Black Emperor

Julkaistu Infernossa 6/2021.

07.09.2021
GODSPEED YOU! BLACK EMPEROR
G_d’s Pee AT STATE’S END!
CONSTELLATION

Godspeed You! Black Emperor onnistui tekaisemaan heti uransa alussa parikin genreklassikkoa, levyn F♯ A♯ ∞ vuonna 1997 ja Lift Your Skinny Fists Like Antennas to Heavenin kolme vuotta myöhemmin. Vaikka kollektiivia ei voi kutsua post-rockin pioneeriksi, se on tuonut genreen merkittävän laajennuksen maalailemalla sen sekaan rauhoittavia ja välillä kokeellisiakin äänimaisemia.

Yhtyeen seitsemäs albumi on heti ensitahdeistaan alkaen täysin tunnistettavaa GYBEä. Soundit, melodiat, kappaleiden rakenteet ja niiden vaihdokset ovat samoja kuin aikoinaan. Kaikin puolin perin tuttua ja turvallista siis, mutta kanadalaisten tapauksessa voi puhua ennemminkin musiikin taantumuksesta kuin linjan pitämisestä.

Perin helpostihan tämä taustamusiikkina soljuu, mutta etenkin levyn biisijärkälekaksikko jää tunnelataukseltaan liian hailakaksi. Lyhyemmät kaksi biisiä tasapainottavat ja parantavat levykokonaisuuden kelvolliseksi. Niissä on enemmän intensiteettiä, ja etenkin melankolisuus pääsee paremmin esille.

Mustaa keisaria ei voi syyttää uusista vaatteista, mutta siunausta on syytä toivottaa, ettei hallitsijaa nähtäisi jatkossa samoissa kuluneissa ryysyissä.

Lisää luettavaa