Kun pitkänlinjan ruotsalaiset skenehemmot (tuttuja mm. Merciless-, Centinex-, Dellamorte- ja Hypnosia-yhteyksistä) lyövät hynttyyt yhteen, sitä toivoisi lopputuloksen olevan edes jollain tavalla relevanttia. Tälläkin kertaa keski-ikäistyneiden ukkojen hauskanpito ja vanhojen hyvien aikojen muistelu kaljansärpimisen ohessa ja Sodomin pauhatessa tuntuu olleen tärkeämpää kuin itse musiikin tekeminen.
Vengeancen kahdeksan black thrash -räkäisyä ovat kyllä kompakteja ja rivakoita, mutta bändin jäsenten kilometreillä moisia voi olettaa syntyvän hyvinkin rivakalla tahdilla ilman minkäänlaista pähkäilyä, lähes improvisaatiopohjalta. Fiilispohjaista tykitystä voi aina peukuttaa ylenpalttisen hienoksi ja hajuttomaksi hieromisen vastapainona, mutta tämäkään luomismetodi ei korvaa sisällön puutteita.
”Uutta suoleen, kun vanha kuolee” -sanonta tulee väkisinkin mieleen. Onhan makkara hyvää, etenkin näin kesäisin, mutta sen verran yhtä ja samaa pötköä tässä tarjoillaan, että vaikka mittaa on alle puoli tuntia, reilusti vähemmälläkin tulisi toimeen.