Kiehtovalla tavalla eklektinen tuokio – arviossa Metal Massacre XV -kokoelma

Julkaistu Infernossa 5/2021.

ERI ESITTÄJIÄ
Metal Massacre XV
METAL BLADE

Kokoelmalevy lienee vuonna 2021 aika erilainen tapa tutustua uusiin bändeihin kuin vaikkapa 1980-luvulla. Nyt kymmenen erilaisen metallibändin muodostama mixtape on yllättävän kiehtovalla tavalla eklektinen tuokio monimuotoisen heavyn äärellä.

Tietenkin kokoelmakamppeesta suuri osa on itselle epäkiinnostavaa, mutta yleensä jännää uutta hyvyyttäkin löytyy. Tästä satsista pistetään korvan taakse ainakin todella topakasti kuolometallia myllyttävä Fuming Mouth ja blackmetallista doomia viileänviiltävällä tunteella syöksevä Many Suffer. Myös kotoinen Temple of Void erottuu psykedeelisellä goottimörinällään edukseen, joskin bändin oivuushan oli jo tiedossa.

Perinnetietoisemman käppähevin ja äärimetallisemman pätkinnän ystäville mukana on niitäkin näytteitä, jotka eivät ole oman seulontani perusteella maininnan arvoisia. Tai no, mainitaan nyt vielä railakkaan rasvaisesti retropiiskaava Midnight, jonka räkäinen paahtelu on aika riemukasta Venom-leivontaa.

Ihan laatukamaa koko paketti, vaikkei kaikki sen tarjonta tämän pidemmälle diggailukarsinnoissa pääsekään.

Lisää luettavaa