Kohtuullisen nautinnollisia äänimaisemia – arviossa It Bitesin uusintajulkaisut

Julkaistu Infernossa 5/2021.

04.08.2021
It Bites
The Tall Ships / Map of the Past
INSIDEOUT

Pienoista listamenestystä 1980-luvulla Calling All the Heroes -hitillään nauttinut progepopyhtye It Bites ehti tehdä kolme levyä alkuperäisellä kokoonpanollaan kunnes hajosi vuonna 1990.

Uuden tulemisen myötä alkuperäisestä kokoonpanosta ei ollut jäljellä kuin kosketinsoittaja John Beck ja rumpali Bob Dalton. Uudeksi keulakuvaksi pestattiin vuonna 2006 laulaja-kitaristi John Mitchell (Arena, Frost*, Lonely Robot), jonka kanssa tehtiin kaksi levyä, kunnes hommat menivät taas jäihin. Nyt näistä kahdesta levystä on julkaistu remasteroidut ja parilla bonusbiisillä varustetut versiot.

Vuonna 2008 ilmestynyt The Tall Ships on ensimmäinen John Mitchellin aikainen levytys, ja miehen kädenjälki kuuluu hyvin selkeästi. Sliipattu progressiivinen pop/rock on äärimmäisen hiottua ja yksityiskohtiin paneutuvaa. Vuonna 2012 ilmestynyt Map of the Past on veistetty melko lailla samasta puusta, joskin laulumelodioita on painotettu enemmän ja soundimaailma on hieman väljempi.

Hienoisesta hajuttomuudesta ja mauttomuudesta huolimatta levyt tarjoavat kohtuullisen nautinnollisia äänimaisemia kaikille neoprogen ystäville.

Lisää luettavaa