Kokonaisuudet tuntuvat hahmottuvan hämärinä – arviossa Shadecrown

Julkaistu Infernossa 9/2019.

26.12.2019
Shadecrown
Riven
Inverse

Shadecrown on toisella albumillaan selkeästi ammattimainen tekijä. Metallinsa on tuotannollisesti viimeisteltyä melodeathiä vahvahkoilla synalisukkeilla, mutta ilman kosiskelevia puhtaita kertsejä – örinä on vahvaa ja miehekästä, kuten pitääkin. Muillakin tonteilla asiat tehdään oikeaoppisesti, joskin vähän yllätyksettömästi.

Ennalta-arvattavuutta hälventävät kappalerakenteet, joista on jopa vähän hankala saada tolkkua, vaikka progeilusta ei ole kyse. Kokonaisuudet tuntuvat hahmottuvan hämärinä, eikä biiseistä muodostu olemukseltaan kovin selkeitä. 

Ryminä ja vyörytys on kuitenkin vakuuttavaa, ja homma toimii etenkin, kun bändi tiputtaa keskitempoilusta kunnon jarrun päälle. Silloin homma jyrää kuin My Dying Bridella konsanaan. Albumimitassa vallitseva keskitempoisuus alkaa kuitenkin vähän puudutella. 

 

Lisää luettavaa