Pääkaupunkiseudun doom-stonermetallitrio maalaa koko draaman kaaren kahteen kappaleeseen. Lyhyt ei aina ole kaunista. Avauskappale Astral Death on hitusen alle kahdeksanminuuttinen, toinen veto Astral Birth ottaa reilut 12 minuuttia. Mutta kumpi on pimeydessä kaunihimpi?
Uhkaavasti pörisevä avauskappale murjoo ja laahaa, mutta riffittely ei lähde lentoon. Loppupuolen lekaus on kuitenkin varsin toimivaa.
Astral Birth on tarttuvampi, vivahteikkaampi ja kaikin puolin kiinnostavampi. Kappale kasvaa mainiosti alun kosmisista manausjumitteluista kohti lopun rymistelyä. Keskivaiheilla Big Dog ehtii trippailla vahvasti kaiutetun kitaransa kanssa. Jollain kumman tavalla tulee mieleen Godsmack puoliksi hidastettuna.
Dö on krapulayön musiikkia. Leppoisa REM-uni vaihtuu näppärästi painostavaan hikoiluun. Elämä voittaa lopulta. Kelpo liskodiskoilua valveen ja unen rajamailta.