Kumarrus raskassoutuisen melodisen grungen suuntaan – arviossa Crooked Shapes

Julkaistu Infernossa 10/2021.

CROOKED SHAPES
Crooked Shapes
OMAKUSTANNE

Brittitrio kumartaa ysärille ja erityisesti raskassoutuisemman melodisen grungen suuntaan. Keskeisimpinä mielleyhtyminä ovat Soundgarden ja Alice in Chains, mutta kuuluupa menossa ajoittain myös bändin mainitsema King’s X.

Yhteisiä tekijöitä mainitulle kolmikolle ovat jykevänmureat kitarat, vahvat laulumelodiat ja harmoniat sekä ajoittaiset seikkailut tahtilajien maailmassa. Crooked Shapes käyttää kaikkea tätä, ja ihan ansiokkaasti. Mielleyhtymät tiettyihin biiseihin ovat ajoittain hiukan liian ilmeisiä, mutta pääsääntöisesti bändi pystyy sulattamaan vaikutteensa hyvin. Samalla ilmaisussa on tiettyä blueprint-laimennusta ja geneerisyyden tuntua – tietenkin, onhan nämä jutut kuultu jo vuosikymmeniä sitten.

Varsin oivasti bändi silti suoriutuu, eikä grunge-jäärällekään tee ollenkaan tiukkaa kuunnella levyn antia. Kitaristi-laulaja George Twydellillä on komea ääni, jolla hän kurottelee kunnianhimoisesti mutta varsin onnistuneesti Chris Cornellin sfääreihin. Kokonaisuutena albumi on ilmaisun ja materiaalin osalta oikein mallikas, mutta ehkä linja saisi vielä terävöityä hieman selkeämmin omanlaisekseen. Hyvä näin, mutta potentiaalia loistavaankin tuntuisi olevan.