Sabatonista on hiljalleen muodostumassa metallimaailman vastine Ubisoftin Assassin’s Creed -pelisarjalle. Sekä mainitun pelisarjan osia että Sabatonin albumeita on julkaistu toistakymmentä kappaletta, niiden varrella on kierretty läpi suurin piirtein kaikki mahdolliset historian ajanjaksot ja samaan aikaan näissä peleissä ja näillä albumeilla on muuttunut yhtä aikaa kaikki ja ei mikään.
Yksitoista albumia Sabatonia on sellainen määrä mahtipontista historiaheviä, että bändin faneilla on riittänyt uutta herkuteltavaa parin, kolmen vuoden välein. Samalla Sabaton-vihaajat ovat saaneet tuskastella sitä, että uutta Sabatonia vain ilmestyy lisää, lisää ja lisää, ja tämähän tarkoittaa myös sitä, että bändi kiertää, kiertää ja kiertää.
Legends-albumi ei liiku vain yhden historiallisen ajanjakson tai vaikkapa sodan ympärillä. Kuten Legends-nimi antaa ymmärtää, se kertoo legendojen tarinoita. Temppeliritarit, Napoleon, Genghis Khan, Julius Caesar ja monet muut elämää suuremmat hahmot saavat omat kappaleensa. Puitteet ovat siis suorastaan legendaariset. Tällainen teemojen kirjo antaa Sabatonille täydellisen mahdollisuuden tehdä todella monipuolinen albumi, vai mitä?
Jos haluat, että Sabaton tekee Sabatonia, Sabatonia ja vain Sabatonia, olet nyt varmasti onnesi kukkuloilla. Legends on Sabatonia, Sabatonia ja vain Sabatonia. Mahtia ja pontia riittää, heavy metal -kappaleet etenevät vain hieman keskitempojen yläpuolella, kertosäkeissä huudatetaan kaikkea kansaa, sitten luikautetaan kitarasoolo ja palataan takaisin asiaan vieläkin mahtipontisempana varmistamaan vielä kerran, että kaikki ymmärtävät legendaarisuuden määrän. Tässä vaiheessa lienee turhaa sanoa, että jos kärsit Sabaton-allergiasta, kannattaa pysytellä kaukana.
Kolme varttia Legendsia tuntuu parin tunnin mittaiselta rämpimiseltä heavy metal -suossa. Jotenkin Sabaton on jo pitkään tehnyt levynsä reseptillä, jossa kaikki kappaleet muistuttavat toisiaan pienin eroin ja jokaiselta albumilta jää käteen muutama ihan kelvollinen tekele, jotka nekin on kuultu parempina versioina silloin joskus aiemmin.
Legendsin tapauksessa levyn singlet ovat myös sen tylsintä antia. On vaikea ymmärtää, kenen mielestä Templars, Hordes of Khan, The Duelist, Lightning at the Gates ja Crossing the Rubicon ovat ne terävimmät kärjet esittelemään mahtaisaa kokonaisuutta, jolta löytyy kuitenkin myös paljon mukavammin soljuvat sävellykset I, Emperor ja The Cycle of Songs. Ei sillä, ei Legends pääse kunnolla vauhtiin missään vaiheessa. Useampaan kertaan joutuu tarkistamaan, vaihtuuko kappale ollenkaan, koska vain teema tuntuu muuttuvan ja sävellys sen sijaan on aina lähestulkoon sama.
Sabaton oli aikoinaan koukukkaasti mukaansa tempaavaa heavy metalia ilman mitään sen kummempia kikkailuja, mutta nyt se tekee vain samaa levyä uudelleen ja uudelleen, minkä myötä siitä on tullut jonkinlaista kulutusheviä. Luulenpa silti, että Sabatonille löytyy yhä kuluttajansa juuri sen takia, ettei se muutu mitenkään. Sabaton on varma kuin ABC-aseman buffet, Sandels-olut, HK:n lihapullat, Salatut Elämät tai Suomen Huutokauppakeisari. Ei sen enempää. Eikä sen vähempää. Missään näissä ei ole varsinaisesti mitään maailmanlopun vikaa, mutta jossain kohtaa alkaa varmasti jo mietityttää, että tätä samaako tämä kaikki on aina ja ikuisesti?
Ainoa turhauttava asia Sabatonissa onkin juuri se, että näin laajoilla konsepteilla sillä olisi kaikki mahdollisuudet tehdä ihan oikeasti legendaarisen komeita albumeita, mutta sitä bändi ei tunnu edes haluavan.