Momentumia kuunnellessa on helppo kuvitella, kuinka luotaantyöntävä artisti Neal Morse voi monille olla jo pelkän sanomansa takia. Ja onhan se silkkaa todellisuutta, että Morsen sävellykset ovat niin rehellisen imeliä, että niitä joko rakastaa tai vihaa. Itse en kykene millään samastumaan miehen henkiseen ajatusmaailmaan, mutta jos usko Jumalaan saa hänet luomaan näin upeita biisejä aina akustisista mies ja kitara -kappaleista suureellisempiin sähkökitaroiden ja urkujen riemuvoittoihin, olen myyty. Sanomasta viis.
Useimmissa Neal Morsen albumeissa on kuitenkin yksi niin sanottu vika. Niin laadukasta jälkeä kuin miehen ytimekkäimmät luomukset ovatkin, kokonaisuudet jäävät aina mammuttikappaleiden varjoon, ja lopulta levyjä päätyy vertailemaan juuri näiden eeposten välillä. Momentumin päättävä World Without End jo yksinään oikeuttaa tämänkin albumin olemassaolon.
