Logossa Entombed/Nihilist-fonttia ja kitarassa Sunlight-pörinä. Jep, homman nimi alkaa olla sitä myöten selvä. On sanomattakin selviö, että nyt tehdään kuolemahommia skandinaavisin maustein, mutta vain maustein.
Italialaisen kuoloryhmän soundi on erittäin jämerä. Erityisesti voimallisesti iskevät rummut ja metallisena erottuva basso luovat jykevän perustuksen, jolle on hyvä valuttaa raskaana vyöryvää death metalia. Kitaroiden annetaan kiertää vinkuen, ja touhussa on jämäkkyydestään huolimatta pientä punkin rosoa.
Organicin kakkoslevy tuhoaa blast-rynnäköillä ja säälimättömästi etenevällä crust-vivahteisella peruskuololla. Örinäasiatkin ovat kunnossa. Voimassa löytyy, mutta jälki on kovimmillaankin vain parempaa keskitasoa. Where Graves Abound ei tavoita ruotsalaisten pioneerien eikä muidenkaan skene-esi-isien klassisen tarttuvia tappoja.
Tällaista päätä nytkyttävää, mutta tusinalaariin unohtuvaa death metalia uskaltaa suositella vain alan kovimmille diggareille. Kuoloensikertalaiset ohjataan suoraan genren alkulähteille ja klassikoiden äärelle. Mikäli perushyvä geneerinen kuolemametalli kiinnostaa, Organic vastaa tarpeeseen.