Perustoimivaa paahtoa – arviossa Grave Noise

Julkaistu Infernossa 5/2022.

20.08.2022
GRAVE NOISE
Roots of Damnation
ART GATES

Vuodesta 2013 rytyyttänyt espanjalaisremmi tarjoilee toista pitkäsoittoaan. Kymmenen menopalan kiekolta löytyy muun muassa biisejä kuten Fuckcism ja In God We Trash. No, ei nimi kappaletta pahenna, ellei kappale nimeä.

Roots of Damnation on helposti kuunneltavaa ja selkosoundista thrash metalia. Sillä mennään ilahduttavan runsaasti rivakalla ja kaikille genren ymmärtäjille tutulla ”rässikompilla”. Ja kun näin tehdään, jo kättelyvaiheessa on tehty jotain oikein. Pientä grooventynkääkin tarjoillaan, mutta mihinkään ramaisevaan pomppuhommaan ei onneksi lipsahdeta.

Grave Noisen kakkonen on vanhaa kunnioittavaa modernia thrashiä, jossa kuuluu niin Testament kuin vaikkapa myöhempien aikojen sisäsiisti Kreator. Laulaja-kitaristi Iker Sanzin ulosannissa voi kuulla aivan pätevää köyhän miehen Chuck Billy -otetta. Mullikuoro iskee taustoja sopiviin kohtiin, kuten asiaan kuuluu.

Levyn paras biisi Perpetual Anxiety on jätetty viimeiseksi. Sen kertsissä on kivasti kokoa ja kappale nousee muutoinkin hitusen muiden yläpuolelle. Roots of Damnationiä ei tulla muistamaan rässin merkkipaaluna, mutta se puolustaa paikkaansa perustoimivalla ja demppisahaa säästelemättömällä paahdollaan.

Lisää luettavaa